Nettiadressi rakentavan keskusteluilmapiirin puolesta kirkossa

Verkossa on parhaillaan adressi, Avoin kirje kirkkohallitukselle, jossa pyydetään, että muun  muassa SLEY:lle ja Kansanlähetykselle ei enää kerättäisi kolehteja. Allekirjoittajia sillä on nyt yli 500. Avoin kirje on nyt saanut rinnalleen maltillisen ja sovittelevan nettiadressin, jossa korostetaan herätysliikkeiden myönteistä roolia kirkon elämässä.
”Vetoamme Suomen ev.lut. kirkon päättäjiin, työntekijöihin ja jäseniin rakentavan keskusteluilmapiirin säilyttämiseksi eri tavoin ajattelevien välillä kirkossamme”, sanotaan adressissa, jonka ensimmäiset allekirjoittajat ovat Kuopion hiippakuntavaltuuston jäsen Hermanni Riikonen ja kouluneuvos Raili Kemppainen.
”Katsomme, että kirkolliseen elämään kuuluu monipuolinen ja itsenäinen järjestökenttä, jolla on oikeus rakentavasti haastaa kirkollista valtavirtaa. Kirkossa ja seurakunnissa on suvaittava erilaisuutta ja oltava tilaa käydä keskustelua, samoin järjestöjen sisällä. Emme hyväksy hengellistä väkivaltaa, emme yksilöihin emmekä yhteisöihin kohdistuvaa.”
Adressissa vaaditaan, että kirkollisia järjestöjä tulee kohdella ”tasapuolisesti niiden pitkäjänteistä työtä Suomessa ja ulkomailla kunnioittaen”
”Kirkon rahoittamassa toiminnassa järjestöiltä voidaan odottaa kirkkohallituksen päätösten kunnioittamista. Erimielisyydet hyväksyttävistä toimintatavoista tulee pyrkiä ratkaisemaan keskusteluin, ennen kuin aletaan uhata rahoituksen epäämisellä.”
Eilen perustetussa nettidressissa on parikymmentä allekirjoittajaa.
Tutustu adressiin

Katso myös: Avoimessa kirjeessä kirkkohallitukselta vaaditaan järjestöjen avustusten leikkaamista

Edellinen artikkeliSimo Peura:”Nyt jäitä hattuun”
Seuraava artikkeliLakimies: Kallion seurakuntaneuvoston päätös on juristien aarreaitta

Ei näytettäviä viestejä