Kirkkopäivillä keskusteltiin perjantaina poliittisesta diakoniasta. Keskustelussa nousi esiin neljä erilaista tapaa tehdä toteuttaa sitä.
1. Saarna
Kirkkososiologian dosentti Tapio Lampisen mukaan kirkko on aina tehnyt poliittista diakoniaa. Perinteinen väline on ollut saarna.
– Jumalanpalveluksesta ihmiset lähetetään maailmaan toteuttamaan sitä, mistä siellä on puhuttu.
Kirkkopalvelujen diakoniajohtaja Seppo Sulkko komppasi Lampista toteamalla, että sillä mitä saarnastuolista puhutaan, muokataan asenneilmapiiriä. Siinä voitaisiin Sulkon mukaan olla entistäkin rohkeampia.
2. Yhteisvastuukeräys
Yhteisvastuun tehtävä on poliittisen diakonian tehtävä, kommentoi keräyksen johtaja Tapio Pajunen. Keräyksellä paitsi kerätään rahaa kohteelle, nostetaan esiin yhteiskunnallisia ongelmia ja muokataan siten asenteita.
– On rohjettava nostaa esiin kipeitäkin asioita. Sellaisia asioita, joista ei tule selkään taputtelua vaan pikemmin selkään puukotusta, Pajunen sanoi.
Keräyksen toteutukseen osallistuu paitsi lukuisa joukko kirkon työntekijöitä, kymmeniätuhansia vapaaehtoisia. Myös poliitikot ja päättäjät ovat keräyksessä mukana.
3. Tiedotus
Diakoniatyöntekijöillä on hiljaista tietoa siitä, miten kaikkien heikoimmassa asemassa olevat ihmiset voivat.
Yleisöstä keskustelua kommentoinut osallistuja kertoi, että El Salvadorissa diakoniatyöntekijät pitävät joka keskiviikko tiedotustilaisuuden, jossa he kertovat medialle kaikista ihmisoikeusloukkauksista, joihin he ovat kuluneen viikon aikana törmänneet.
Tapio Lampinen innostui ideasta.
– Nykyään on niin, että mikä on mediassa, se on olemassa, Lampinen kommentoi.
4. Diakoniatyö
Myös arjen diakoniatyö on poliittista diakoniatyötä. Seppo Sulkku huomautti, että diakoniatyöntekijät joutuvat usein asianajotehtäviin puolustamaan avun hakijoiden oikeuksia.
– Esimerkiksi toimeentulotukipäätöksissä tehdään melkein joka paikkakunnalla jatkuvasti laittomia päätöksiä, Sulkku sanoi.
Kuvassa Tapio Pajunen (vasemmalla), Tapio Lampinen ja Seppo Sulkko. Kuva: Joona Raudaskoski