Musiikki voi lievittää leikkauksen jälkeistä kipua

VaajokiAnneAnne Vaajoen väitöstutkimus.

Leikkauksen jälkeisinä päivinä musiikkia kuunnelleet maha- ja suolistopotilaat arvioivat kokemansa kivun lievemmäksi ja vähemmän epämiellyttäväksi kuin kontrolliryhmän potilaat. Myös hengitystiheys ja systolinen verenpaine olivat musiikkia kuunnelleilla alhaisempia kuin kontrolliryhmällä. Vaajoen mukaan hyötyjen osoittaminen edellyttää kuitenkin lisätutkimuksia.

Tutkimukseen osallistuneet potilaat kuvailivat, että itse valittu mielimusiikki tuntui ihanalta, auttoi nukahtamaan ja rentoutumaan sekä suuntasi ajatukset pois kivusta ja epämiellyttävistä asioista.

Vaajoki kertoo Kotimaa24:lle, että potilaat saivat valita mielimusiikkinsa varsin kattavasta listasta. Potilaat kuuntelivat erilaista musiikkia tanssimusiikista hengelliseen musiikkiin. Vaikka Vaajoki painottaa, että asiaa on tutkittava lisää, hän on sitä mieltä, että musiikkia voidaan hyödyntää hoidossa. Hoitohenkilökunta, lääkäri, psykologi tai esimerkiksi sairaalateologi voivat ohjata potilasta musiikin äärelle.

– On toki myös ihmisiä, joille musiikki ei merkitse mitään tai se on häiriötekijä, Vaajoki muistuttaa.

Tutkimukseen osallistui 168 Kuopion yliopistollisen sairaalan kirurgian vuodeosastojen potilasta, jotka olivat tulleet etukäteen suunniteltuun maha- ja suolistoalueen leikkaukseen. Tutkimus toteutettiin leikkauspäivän illan ja leikkausta seuraavien kolmen päivän aikana. Tutkimusaineisto kerättiin maaliskuun 2007 ja huhtikuun 2009 välisenä aikana.

Terveystieteiden maisteri Anne Vaajoen väitöskirja Postoperative Pain in Adult Gastroenterological Patients – Music Intervention in Pain Alleviation (Aikuisten gastroenterologisten potilaiden leikkauksen jälkeinen kipu – musiikki-interventio kivun lievittämisessä) tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella 5.12.

Edellinen artikkeliKauneimmat Joululaulut kehottaa kutsumaan kummilapset mukaan
Seuraava artikkeliUusi ilmiö: Erokortti esiin kun kumminvaihto ei onnistu

Ei näytettäviä viestejä