Omalla hautakivellä on aina ollut mahdollista kertoa tarinaansa jälkipolville. Suuret ja kalliit monumentit ovat viestineet vauraudesta ja niihin on voinut kuvata omaa elämänkaartaan.
Viime vuosikymmeninä Suomessa ei ole kirjoitettu hautakiviin juuri muuta kuin nimet sekä syntymä- ja kuolinvuosi.
Lappajärveläinen Sami Kahilakoski aikoo kuitenkin palauttaa perinteen elämäntarinoista osaksi hautakivikulttuuria. Työkaluna hän käyttää mobiilisovellusta.
Kahilakosken kehittämän QR-memo-sivuston muistoprofiileihin voi kerätä vainajasta kuvia ja tietoja hänen elämänvaiheistaan.
– Ajatus syntyi, kun isäni kuoli yllättäen 2000-luvun puolessa välissä. Kun itsellekin tulee ikää lisää, vanhempien elämäntarina alkaa kiinnostaa, Kahilakoski kertoo.
Kahilakoskea harmittaa, ettei hän ehtinyt kirjata isänsä elämää koskevaa tietoa juurikaan ylös. Toisaalta hän on huomannut, ettei hänen vanha äitinsä enää juuri muista yksityiskohtia menneistä tapahtumista tai paikoista.
Kahilakoski ajattelee, että ihannetapauksessa ihmiset kirjoittaisivat itse omat profiilinsa jälkipolvilleen. Profiiliin voi yhdistää vainajan elämästä kertovia kuvia ja tekstiä. Verkkopalvelu on kuitenkin yhtä lailla omaisten käytettävissä ja täydennettävissä, alusta loppuun asti.
Hautakiveen sivusto liittyy pienellä, ruostumattomasta teräksestä tehdyllä laatalla. Laattaan kaiverretaan mobiililaitteen sovelluksella luettavissa oleva QR-koodi, joka avaa vainajan muistoprofiilisivun verkosta. Kahilakosken tavoitteena on rakentaa mahdollisimman helposti puhelimilla ja taulutietokoneilla avautuva verkkosivusto.
Hautakiveen yhdistetty vainajan profiili on julkinen kaikille, jotka etsivät sen koodin avulla.
Elämäntarina hautakivessä ikivanha perinne
Ajatus hautakivien kertomista elämäntarinoista, yhtä lailla itse kirjoitetuista kuin ystävienkin laatimista, ei ole uusi. Hautakivien kuvaukset ammateista ja elämästä ovat keskeinen osa esimerkiksi antiikin historian tutkimusta.
Mutta ei kirjoituksia antiikista asti tarvitse lähteä etsimään. Suomessakin ystävien kirjoittamat, yleväsanaiset ja kaunokirjalliset kuvaukset vainajien elämästä olivat yleisiä 1800-luvulla, kertoo taidehistorian dosentti Liisa Lindgren.
Lindgren muistuttaa myös, että ammattien merkitseminen hautakiveen oli yleistä aina viime vuosisadan puoleenväliin saakka. Siinä missä 1800-luvulla kirjoitettiin esimerkiksi lääkäri, perinteen viimeisinä vuosikymmeninä ammattia määriteltiin tarkemmin. Hautakivessä se tarkoitti esimerkiksi silmälääkäri-titteliä.
– 1800-luvulta säilyneissä hautakivissä on varsinkin yliopistopiirien, kauppiaiden, käsityöläisten ja maanviljelijöiden ammatteja. Vähävaraisempienkin haudoilla saattoi aikalaistietojen perusteella olla muistokirjoituksia, mutta niitä muistomerkkejä ei ole säilynyt, Lindgren sanoo.
Tietosuojavaltuutettu näyttää vihreää valoa
Sami Kahiluoto kertoo, ettei tietosuojavaltuutetun toimistosta ole annettu ideasta kielteistä palautetta. Vantaan seurakuntien hautaustoimen päällikkö Minna Ahokaan ei näe esteitä QR-koodilaatan asentamiselle kiveen.
– Laki lähtee siitä, että pitää kunnioittaa vainajan muistoa ja säilyttää hautausmaan arvokkuus. Tällaisen laatan asentaminen on omaisten päätettävissä, Aho sanoo.
Kahilakosken kauppaama QR-memo ei ole ainut vainajien muistelusta kilpaileva verkkopalvelu. Verkossa on jo muutaman vuoden ajan pyörinyt ainakin muistopaikka.fi-sivusto.
Muistopaikka.fi:n tavoite kuitenkin eroaa hiukan QR-memosta. Muistopaikka ei ole julkinen, vaan profiilit on tarkoitettu kaukana läheisen haudasta asuville eräänlaiseksi virtuaaliseksi muistelupaikaksi. Sivustolla voi muun muassa sytyttää virtuaalisia kynttilöitä vainajan muistoksi.
Katso Kahiluodon isän esimerkkiprofiili.