Miksi ortodoksisen seurakunnan yt-toimet koskevat ulkomaalaistaustaisia?

Uspenski205Kotimaa24:lle kerrotun tiedon mukaan ulkomaalaistaustaisia. Päätös on julistettu seurakunnassa salaiseksi. Seurakunnan mukaan työntekijöiden tausta ei ole vaikuttanut yt-toimiin eikä ammattiliitollakaan tunnu olevan asiassa suurta huomauttamista.

Seurakunnassa on tiedotteen mukaan ”pysyvä tarve toiminnallisiin ja rakenteellisiin muutoksiin talouden tasapainottamiseksi”.

Huomiota herättävää on, että yt-toimet kohdistuvat valtaosin seurakunnan ulkomaalaistaustaisiin työtekijöihin. Tiettävästi yhdeksästä henkilöstä peräti seitsemän on ulkomaalaistaustaista. Päätökset perustuvat helmikuussa loppuun saatettuihin yhteistoimintaneuvotteluihin.

– Tämä on voimia vievä useamman vuoden mittaisen raskaan vaiheen päätös. Työtehtäväni on ollut seurakunnassa olemassa vuosikausia, eikä kyseessä ole siis minkään tilapäisen tehtävän osa-aikaistamisesta, sanoo vahtimestari Andrei Pylsy, joka on yksi ulkomaalaistaustaisista työntekijöistä, joita päätös koskee.

Pylsy laskee, että päätös koskisi ainakin seitsemää ulkomaalaistaustaista työntekijää, jotka edustavat kolmea eri kansallisuutta. Hän hämmästelee ulkomaalaistaustaisten runsasta edustusta päätöstä koskevien joukossa. Omalta osaltaan hän ihmettelee myös, miten täyspäiväisesti työllistävä tehtävä voidaan osa-aikaistaa. Pylsy kertoo olleensa asiassa yhteydessä ammattiliittonsa lakimieheen. Jos ammattiliitto ei voi auttaa, hän harkitsee ottavansa yhteyttä aluehallintoviraston eli entiseen työsuojelupiiriin.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran Markku Salmisen sijainen isä Teo Merras ei suostu kertomaan keitä irtisanotut ovat, vaan toteaa seurakunnan haluavan suojella henkilöitä, joita toimenpiteet koskivat. Tämän vuoksi seurakunnanneuvoston päätös asiasta on julistettu salaiseksi.

Kysyttäessä onko joukossa merkittävä määrä ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, Merras suostuu sanomaan ainoastaan, että YT-toimien kohdalla on puhuttu ainoastaan kollektiivisesti tehtävistä ja selvitetty sitä, mihin seurakunnalla on tulevaisuudessa varaa. Työntekijöiden taustoilla ei hänen mukaansa siis ole ollut merkitystä asiassa.

Helsingin ortodoksinen seurakunta päätti noin vuosi sitten nostaa ylimääräisesti pappien ja kanttoreiden palkkoja kymmenellä prosentilla. Heidän katsottiin olleen palkkakuopassa. Tuore päätös ei koskettanut pappeja ja kanttoreita.

Ortodoksiseurakuntien työntekijöitä edustavan Kirkon alat-ammattiliiton toiminnanjohtaja Ritva Rasila kertoo, että nyt tehtyihin yt-toimenpiteisiin johti vuosien mittainen prosessi. Matkan varrella on hänen mukaansa pidetty yhteyttä aktiivisesti puolin ja toisin.

– Ongelman juuret ovat seurakunnan heikossa taloudessa, tältä osin asiassa ei ole suurta dramatiikkaa. Tässä on jouduttu tekemään vaikeassa tilanteessa vaikeita ratkaisuja, osa-aikaistamisilla on nähdäkseni pyritty pehmentämään niitä. Tosin haluaisin kuulla vielä perusteet, miksi muutokset kohdistuivat näihin henkilöihin.

Rasila muistuttaa myös, että ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden suhteellinen määrä Helsingin ortodoksiseurakunnassa on suurempi verrattuna esimerkiksi moniin luterilaisiin seurakuntiin.

Lue Helsingin ortodoksisen seurakunnan tiedote

Lue myös: Helsingin ortodoksinen seurakunta lomauttamassa työntekijänsä

Valtuusto torppaamassa ortodoksiseurakunnan lomautukset

Edellinen artikkeliKirkko seuloo suomalaiset neljään ryhmään
Seuraava artikkeliUskontojournalisteille oma yhdistys

Ei näytettäviä viestejä