Kirkon tulevaisuus on toimivien jumalanpalvelusyhteisöjen varassa. Ne vastaavat parhaiten seurakuntalaisten hengelliseen ja sosiaaliseen kaipuuseen, sanoo pastori Timo Pöyhönen.
Pöyhösen vastikään ilmestynyt kirja Yhteisöjen kirkko (Karas-Sana 2019) on tiivistelmä siitä, mitä kirjoittaja on oppinut yhteisöjen rakentamisesta kahden vuosikymmenen aikana.
Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtajana työskentelevän Pöyhösen mukaan nyt eletään suuren muutoksen aikaa. Ajattelutapa, jossa klassinen kansankirkko pyrkii löyhemmällä tavalla kohtaamaan mahdollisimman suuria massoja, alkaa jäädä historiaan.
– Törmään jatkuvasti ihmisiin, jotka ovat pettyneitä seurakunnan perustoimintaan. Se ei kasvata heitä hengellisesti. Ihmiset eivät myöskään saa seurakunnan kautta uusia ystäviä, Pöyhönen sanoo.
Hän arvioi, että jumalanpalvelusyhteisöjen rakentamiseen on 10–15 vuotta aikaa, jos halutaan turvata kirkon tulevaisuus. Resurssejakin on vielä riittävästi.
– Jos yhdessä kehitämme kirkkoamme aidosti yhteisölliseksi, ihmiset sitoutuvat siihen. Samalla seurakuntalaisten kaikki lahjat vapautuvat käyttöön. Kirkon tulevaisuus voi ennustetun tuhon sijasta ollakin hyvä.
Kukaan ei osannut mitään
Timo Pöyhösellä on takanaan aktiivinen ura yhteisöjen kehittäjänä. Yhteisöjen kirkko -kirjan syntyprosessin aikana hän ymmärsi kirjoittavansa teosta parin vuosikymmenen takaiselle itselleen.
Pöyhönen vihittiin papiksi vuonna 1998, ja hän sai nuorisopapin viran Turun Katariinanseurakunnasta. Yhtenä tehtävänä oli perustaa nuorille oma yhteisö.
– Se olikin yksi elämäni parhaita seurakuntakokemuksia. Toiminta Nuori Katariina -yhteisössä oli hyvin aitoa. Kukaan ei osannut oikein mitään, minä etenkään. Silti saimme aikaan melko ison yhteisön, Pöyhönen kertoo.
Vuonna 2005 oli aika siirtyä eteenpäin Tampereen seurakuntien palvelukseen. Pöyhönen oli avainhenkilönä pystyttämässä nuorten aikuisten Uusi Verso -yhteisöä. Tulokset ovatkin olleet hyviä.
– Parhaimmillaan meillä toimi yhtä aikaa kuusi jumalanpalvelusyhteisöä. Lippulaivamme Varikkomessun ohella toteutimme paljon muutakin toimintaa.
Pari vuotta sitten Pöyhösen perhe muutti New Yorkiin. Timo oli Manhattanilla mukana aivan uuden seurakunnan käynnistysvaiheessa. Hänen roolinsakin poikkesi nyt aikaisemmasta.
– En ollut enää yhteisön johtaja vaan yksi vapaaehtoisista. Kokemus avasi silmiäni. Siinä huomasi erityisesti sen, miten paljon riviseurakuntalaisen sitoutuminen kasvaa, kun häntä osallistetaan aidosti mukaan toimintaan.
Ongelmat voidaan ratkaista
Kirjassaan Pöyhönen hahmottaa seurakunnan koostuvan sisäkkäisistä kehistä.
– Siellä on eri tasoilla sitoutuneita ihmisiä vähän sitoutuneista aina siihen pieneen ydinryhmään. Toimivasta yhteisöstä tulisi löytyä kaikki nämä kehät.
Mikäli ytimessä on vain seurakunnan työntekijöitä ja ulkokehällä lähinnä järjestetään ihmisille massatapahtumia, seurakunta jää Pöyhösen mukaan sisäisesti ontoksi.
– Silloin meillä on vain toimintamuoto ja irrallisia tapahtumia. Puuttuu yhteisö, joka kokoontuu säännöllisesti Sanan ja sakramenttien ääreen.
Pöyhösen mielestä määrätietoinen yhteisöihin panostaminen ratkaisisi monia kirkon ongelmia.
– Ensinnäkin ne lisäisivät ratkaisevasti jumalanpalvelusten suosiota. Yhteisöt pystyvät toteuttamaan niitä myös nykyistä luovemmalla tavalla.
Jumalanpalvelusyhteisöt avaisivat myös seurakuntalaisten vapaaehtoisuudelle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.
– Ei ihmisiä innosta palvella jotakin instituutiota. Yhteisössä saat ystäviä ja siellä voidaan kasvaa hengellisesti yhdessä.
Timo Pöyhösen mukaan omaan kohderyhmäänsä huolella panostavat yhteisöt vetävät puoleensa myös seurakuntaa etsiviä nuoria aikuisia ja perheitä. Pöyhösen perhe sai Yhdysvalloissa aiheesta pysäyttävän kokemuksen.
– Siellä totuimme siihen, että seurakunnilla oli loistavasti toimivat pyhäkoulut. Kun viime vuonna palasimme takaisin Suomeen, huomasimme, että täällähän niitä ei juurikaan ole.
Vapaus touhuta ja katsella
Timo Pöyhönen on työskennellyt pääasiassa suuremmissa kaupungeissa. Hän näkee jumalanpalvelusyhteisöjen sopivan oikein hyvin myös pienemmille paikkakunnille.
– Niissä dynamiikka toimii hieman eri tavalla, mutta samat yhteisön rakentamisen periaatteet pätevät. Isojen kaupunkien ulkopuolella resursseja ei ole niin paljon, joten uutta messua ei ehkä kannata perustaa. Mutta perusjumalanpalveluksenkin ympärille pystyy aivan hyvin toteuttamaan toimivan yhteisön.
Kirkkoherroilta ja muilta seurakuntien päättäjiltä vaaditaan Pöyhösen mielestä yhteisöjen kukoistamiseksi erityisesti yhtä ominaisuutta: pitää uskaltaa luottaa.
– Jumalanpalvelusyhteisön kaitseminen on vähän kuin olisi vastuussa startup-yrityksestä. Et voi koko ajan olla selän takana kertomassa, mitä seuraavaksi tulisi tehdä. Ihmisten tulee antaa vapaasti touhuta ja kokeilla.
Virheitäkään ei saa pelätä. Ne eivät ole maailmanloppu.
– Yhteisön perustaminen voi tietysti epäonnistuakin. Saatiin kuitenkin oppimiskokemus, ja myöhemmin on mahdollista yrittää uudelleen. Jostakin pitää aina lähteä liikkeelle.
Vaarana umpihengellisyys
Pöyhönen tunnistaa terveessä jumalanpalvelusyhteisössä kaksi keskeistä ominaisuutta: hengellisyyden ja ihmisyyden pitäisi toteutua siinä yhtä aikaa.
– On olemassa vaara, että yhteisöistä kehittyy jotenkin umpihengellisiä. Tuloksena voi syntyä elämälle vierasta ja tiukkapipoista kristillisyyttä.
Yhtä suuri sudenkuoppa piilee siinä, että hengellisyys kutistuu yhteisössä vain ohueksi säikeeksi.
– Se muodostaa melkeinpä vain tekosyyn olla seurakunnan tiloissa. Hengellinen kipinä ja halu kasvaa uskossa puuttuvat.
Yksi oivallus toistuu Yhteisöjen kirkko -kirjassa pitkin matkaa. Parhaan tuloksen tuottaa jumalanpalvelusyhteisöjen moninkertaistaminen.
– Suunnitellun kasvuprosessin kautta yhteisö voi synnyttää uusia yhteisöjä, jotka edelleen perustavat niitä lisää. Avainasemassa tässä on johtajien kasvattaminen.
Kirkon toimintamallin pieni viilaus ei Pöyhösen mielestä enää riitä. Näkökulmaa pitää muuttaa aika totaalisestikin.
Kehitystä ei voi pysäyttää
Yhteisöguru luettelee kolme päätapaa tehdä asioita seurakunnissa.
– Perinteisessä mallissa palkattu työntekijä järjestää itse tilaisuuksia, joihin seurakuntalaiset osallistuvat. Nyt ollaan edetty vaiheeseen, jossa työntekijät keräävät ympärilleen vapaaehtoisia.
Varsinainen askel eteenpäin otetaan kuitenkin vasta silloin, kun kirkon työntekijät alkavat antaa vapaaehtoisille myös johtamisvastuuta.
– Uusien johtajien kautta yhteisön kasvu moninkertaistuu.
Timo Pöyhösen mukaan kehitystä ei voi pysäyttää. Maailmalla kovassa nosteessa oleva yhteisöliike tulee joka tapauksessa Suomeenkin.
– Kirkkomme voi valita, ottaako se yhteisöt vastaan vai annetaanko niiden valua esimerkiksi herätysliikkeisiin tai vapaisiin suuntiin. Jos kirkolla on rohkeutta panostaa jumalanpalvelusyhteisöihin, uskon sen jatkossa olevan nykyistä vahvempi ja vaikuttavampi, vaikka jäsenmäärä väheneekin.
Kuva: Rami Marjamäki
Haastattelu on julkaistu 17.4. ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.