Mediuutiset: Aktiivinen eutanasia jakaa lääkärien mielipiteet


Mediuutisten
sähköpostikyselyyn vastanneista lääkäreistä kolmasosa sallisi aktiivisen eutanasian. Loput ovat sitä vastaan eri syistä.

Eutanasiaa puoltavien lääkärien mukaan eutanasia voitaisiin hyväksyä, jos kuolemaan johtava etenevä sairaus on loppuvaiheessa ja aiheuttaa sietämättömiä ja hallitsemattomia kipuja. Potilaan pitäisi itse toivoa eutanasiaa ja esittää toive useamman kerran. Tämän lisäksi eutanasiapäätökseen tarvittaisiin vähintään kahden käytännön työtä tekevän lääkärin yhtenevä mielipide.

Monet ehdottavat päätöstä tekemään myös isoja ryhmiä, joissa olisi psykiatri, sairaanhoitaja sekä mahdollisesti potilaan uskontokunnan edustaja, psykologi ja juristi.

Eutanasiaa kannattavienkin mukaan sitä tarvittaisiin vain äärimmäisen harvoin, jos saattohoito olisi kunnossa. Suomalaisen saattohoito on täysin lapsenkengissä.

Mediuutisten esiinnostamissa eutanasiaa hyväksymättömien lääkärien argumenteissa todetaan muun muassa, että aktiviisen eutanasia laillistaminen avaisi mahdollisuudet sen väärinkäytölle ja vaikuttaisi muiden vaihtoehtojen kehittämistä estävästi. Eräässä vastauksessa muistutetaan, että tiukan paikan tullen kuolemantoive muuttuu usein elämänhaluksi ja ani harva sairas tai vanhus haluaisi antaa elämästään yhtään viikkoa pois, vaikka elämä olisi vähän lyhyempi ja oireettomampi.

ETENEn varapuheenjohtaja: ”Yritämme pääasiassa edistää saattohoitoa”

Sosiaali- ja terveysministeriön alainen eettinen neuvottelukunta (ETENE) lausui joulukuussa, että ”voi olla yksittäisiä tilanteita, joissa ei ole eettistä perustetta täysin pois sulkea eutanasian mahdollisuutta”. Vuonna 2003 neuvottelukunta oli ehdottomasti eutanasiaa vastaan.

Etenen varapuheenjohtajan Raimo Sulkavan mukaan eutanasia otettiin nyt esille saattohoitotutkimustyöryhmän ohessa.

– Yritämme edistää pääasiassa saattohoitoasiaa, ja halusimme eutanasiakeskustelun sen alta pois, Sulkava lausuu Mediuutisille.

Oulun yliopistollisen sairaalan anestesiaklinikan kipulääkäri Voitto Järvimäki puolestaan kertoo viimeisimpien 25 vuoden aikana törmänneensä saattohoidossa olevien syöpäpotilaiden kohdalla vain kaksi kertaa tilanteeseen, jossa eutanasia olisi voinut olla vakavasti harkittava mahdollisuus tilanteen hallitsemiseksi, mutta josta selvittiin välttävästi pitkään jatkuneen palliadiivisen sedaation avulla.

Palliatiivisessa sedaatiossa kuoleva potilas saatetaan unenkaltaiseen tilaan, jonka tarkoituksena on ennen muuta suojata häntä kivulta, joka on näyttänyt pitkään aivan sietämättömältä.

Mediuutisten toimittaja Erpo Pakkala kirjoittaa lehden kolumnissaan, että eutanasiaa kannattavien suomalaisten luku olisi varmasti pienempi, jos ihmiset tietäisivät myös muista vaihtoehdoista kuten palliatiivisesta sedaatiosta. Pakkala viittaa Aamulehden tuoreeseen tutkimukseen, jonka mukaan 77 prosenttia vastaajista kannatti eutanasiaa.

Mediuutisten kyselyyn vastasi 69 eri tehtävissä eri puolilla Suomea toimivaa lääkäriä. Naisia oli 26 ja miehiä 43.

Mediuutisten uutinen

Lue myös: AL: Eutanasialle laaja tuki suomalaisilta

Onko ETENEn eutanasia-kanta ristiriidassa kirkon kannan kanssa?

Rovasti Aalto: Termit vaikeuttavat eutanasiakeskustelua

Piispa SK:ssa: ”Eutanasiaa ei voi hyväksyä”

Edellinen artikkeliPäätuomari määräsi kollegansa evankelioimiskonferenssiin
Seuraava artikkeliPiispa Peura: Kirkon työntekijät tarvitsevat Raamattu-herätystä

Ei näytettäviä viestejä