Pappeus, oma lähiökirkko ja seurakuntalaiset ovat lahja, josta olen Elämän Antajalle äärettömän kiitollinen, sanoo kesällä eläkkeelle jäävä Jyväskylän Huhtasuon pitkäaikainen pappi Mauri Tervonen.
Koko elämänsä ajan hän on pitänyt kiinni henkilökohtaisesta hiljentymisestä. 11-vuotiaana saatu Raamattu on ollut päivittäisessä käytössä. Kirkon suurin aarre on Tervosen mukaan evankeliumi, jonka syntinen ihminen saa päivittäin ottaa uskossa vastaan.
Toisinaan työn rajaaminen on ollut vaikeaa. Eräänä kesäisenä lauantaina Tervonen vihki puolen tunnin välein kahdeksan paria peräkkäin. – Se ei tuntunut hyvältä. Hyvä työnohjaus on tullut usein tositarpeeseen.
Nuoruuden haaveet teknikon työstä alkavat elää uudelleen eläkepäivien myötä. Koneiden rassaus ja metsätyöt odottavat.
Kuka olet? Millaisen työrupeaman teit kirkon palveluksessa?
– Olen Mauri Tervonen Jyväskylästä ja jään eläkkeelle elokuun alussa. Minut on vihitty papiksi Helsingin tuomiokirkossa 31.5.1978. Aloitin työurani järjestöpappina Opiskelijalähetyksen koululaistyössä pääkaupunkiseudulla. Tulin valituksi syntymäseurakuntani Kerimäen kappalaiseksi 1982. Sitten siirryin Jyväskylään, jossa olen palvellut pappina yli kolmekymmentä vuotta. Jyväskylän Huhtasuon alueseurakunnan pappina olosta tuli pisin työrupeama.
Kerro lyhyesti itsestäsi ja työurastasi
– Olen syntyisin suuren puukirkon pitäjästä Kerimäeltä ja siellä oli 1960- ja 1970-luvulla hyvin vireää herätyskristillistä nuorisotoimintaa. Siitä pitkälti johtui, että oli luontevaa lähteä opiskelemaan teologiaa. Kaikkiaan palkkaa seurakuntatyöstä olen tainnut saada yli neljäkymmentä vuotta.
– Perheeseeni kuuluu puoliso Marjatta ja lapset: Johanna, Janne ja Elina.
Minkälainen koulutus sinulla on? Kuinka hyvin se antoi eväitä työelämän haasteisiin?
– Opiskelin teologisessa tiedekunnassa Helsingissä 1973–1978. Kymmenen työvuoden jälkeen aloittelin jatko-opiskeluja. Teologian lisensiaatin tutkinnon suoritin Helsingin teologiseen 1995. Sitten avautui 2002 mahdollisuus jatkaa tutkimusta Joensuun Yliopiston uudessa teologisessa tiedekunnassa. Väittelin teologian tohtoriksi 2004 dogmatiikasta. Tutkimuksessa käsittelin herätyspappi Henrik Renqvistin uskonkäsitystä. Opiskelu ja jatko-opiskelu ovat antaneet hyviä välineitä papin työhön seurakunnassa.
Mikä on ollut työurasi vaikein paikka?
– Kyllä se varmaan on ollut omaehtoinen eroaminen syntymäseurakunnan kappalaisen virasta 1985 ja muutto Jyväskylään, koska en tiennyt varmasti, mitä edestäni löydän. Jäljestäpäin voin todeta, että vaikeat vaiheet muuttuivatkin hyvin motivoiduiksi työvuosiksi Huhtasuon uudessa lähiökirkossa, joka valmistui 1986. Tässä kirkossa sain palvella hyvien työtovereiden kanssa yli kolmekymmentä vuotta. Valitettavasti tämä kirkko suljetaan sisäilmaongelmien vuoksi maaliskuun lopulla 2017. Surullista.
Mikä oli erityisen hauskaa tai mukavaa työssäsi?
– Olen vuosikymmenien aikana kastanut paljon lapsia. Varsinkin kotikasteisiin liittyy hyvin paljon mieluisia muistoja erilaisten perheiden kohtaamisista. Pääseminen jonkun perheen omaksi perhepapiksi on lämmittänyt mieltä. Myös monet hienot työtoverit ovat tuntuneet suurelta lahjalta arkisen seurakuntatouhun keskellä.
– Kyllähän jokainen pitkän työuran tehnyt voisi kirjoittaa pienen novellikokoelman ”sattumuksista”, joita ei voisi todeksi uskoa. Kesäisiin hääjuhliin on sisältynyt niin komiikkaa kuin tragediaakin. Eräänä kesäisenä lauantaina taisin vihkiä puolen tunnin välein kahdeksan paria peräkkäin. Se ei tuntunut hyvältä.
Millaiset muistot ovat jääneet vahvimpina mieleen?
– Muistoja on valtavasti. Kuitenkin päällimmäisenä ovat muistot, joiden äärellä voi todeta Jumalan todellisuuden tapahtuneen jonkun ihmisen elämässä. Eli taivas on koskettanut tavalla tai toisella jonkun ihmisen elämän tilannetta ja pappina on ihmetellyt, miten se nyt sitten näin menikään. Usein näihin muistoihin liittyy kristillisen rukouksen ihmeellinen maailma.
Mitkä olivat työsi hyvät ja huonot puolet?
– Olen saanut palvella yli kolmekymmentä vuotta Jyväskylän Huhtasuolla ja tulla tutuksi monien kanssa. Pappeus, oma kirkko ja seurakuntalaiset ovat kohdalleni annettu lahja, josta olen Elämän Antajalle äärettömän kiitollinen.
– Huonona puolena on ollut papin työn sitovuus silloin, kun kolme lastamme olivat pieniä, Harmittaa näin jäljestäpäin, miten paljon työ haukkaisi aikaa. On ollut hienoa huomata, ettei perheessämme kuitenkaan koettu mitään suuria traumoja tästä, vaan elettiin tavallista papinperheen arkea.
Mistä ammensit voimaa työssä jaksamiseen?
– Kyllä luterilaisen kirkon peruselementit ovat sävyttäneet elämääni. Sain oman Raamatun 11-vuotiaana. Sitä olen päivittäin lukenut. Samoin rukous sekä käytännöllisesti arjen elämässä että teoreettisesti teologisen tutkimuksen kautta ovat sävyttäneet pappina elämistä.
– Yhä tärkeämmäksi on tullut tavallinen sunnuntain jumalanpalvelus. Yksi erityinen kiinnostuksen kohde on ollut lähetystyö. Tutustumismatkat Aasiaan ja Afrikkaan ovat olleet motivoivia.
– Omalla urallani on työn ja levon tasapainon löytäminen on ollut jatkuva haaste. Hyvä työnohjaus on tullut tositarpeeseen.
Miten kirkko on muuttunut työssäoloaikanasi?
– Neljänkymmenen vuoden aikana elämä kirkon ympärillä on muuttunut. Ajan aatevirtaukset haastavat yhä vahvemmin varsinkin luterilaista kansankirkkoa. Piispat ja papit ovat tulleet alas korkeilta jalustoilta ja turha kunnioitus ”hengellistä säätyä” kohtaan on kadonnut. Se on ehkä hyväkin asia.
– Samalla kuitenkin Kristuksen kirkko on keskellä länsimaista modernia aatevirtausta, jossa esitetään yhä uusia haasteita, millaiseksi kirkon on tultava, että suuri enemmistö voi sen hyväksyä. Kirkko käy yhä enemmän kamppailua siitä, voiko se pitää rohkeasti esillä sanomaansa ja siitä nousevia arvoja.
Mihin suuntaan toivot kirkon ja oman työalasi kehittyvän jatkossa?
– Olen itse ollut koko pappisurani rohkeasti Raamattua ja peruskristillisiä arvoja esillä pitävä. Toivon, että luterilainen kirkkomme pitää kiinni niistä tunnustuksista, joiden varaan se vuosisatojen ajan on rakentanut.
– Olennaista mielestäni on kirkon suurin aarre, evankeliumi, jonka syntinen ihminen saa päivittäin ottaa uskossa vastaan. Toivon ja rukoilen, että isompi tai pienempi alueseurakunta saa sunnuntaisin kokoontua sanan ja sakramenttien äärelle, näin kohdaten Kristuksen ja hänen armonsa.
Minkä viisauden tai elämänohjeen haluaisit jättää kirkossa työskenteleville?
– Vanha pappiskollega rohkaisi vuosikymmeniä sitten, että papin kannattaa pitää kiinni omasta päivittäisestä hartaudesta, Raamatun lukemisesta ja rukouksesta. Kiireen keskellä oma hiljentyminen on keidashetki, joka luo valoa silloinkin, kun tuntuu, että pimeys ympäröi.
Onko joku esimies jäänyt mieleesi erityisen hyvänä urasi varrelta? Miksi?
– Palvelin varusmiespappina Kouvolassa ja Rovaniemellä. Silloin jäi mieleen kahden papin rohkaisevan isällinen rauhallisuus vaikeinakin hetkinä. Muistan lämmöllä Kenttärovasti evp. Rasilaista ja eläkkeellä olevaa Rovaniemen kirkkoherraa Ilmo Pulkamoa. Teologisiin tutkimuksiin innosti persoonallisella tyylillä Prof. Seppo A. Teinonen. Esimiehistä innostavimpana olen kokenut TT Raimo Mäkelän.
Mitä harrastat? Mitä aiot tehdä eläkeläisenä?
– Kuntourheilen mahdollisuuksien mukaan. Meillä on metsätila Kerimäellä ja olen jo kahdenkymmenen vuoden ajan harrastanut metsänhoitoa. Alkuaan minusta piti tulla autojen ja kaikenlaisten koneiden kanssa touhuava teknikko. Nyt huomaan palaavani tähän nuoruuden maailmaan, kun eläkevuodet alkavat.
Kuva: Mauri Tervosen kotialbumi
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***