Vaalijalan kuntoutuslaitoksen kehitysvammaistyön pappi Matti Pehkonen laati Kotimaa Pron pyynnöstä kymmenen teesiä siitä, mikä on olennaista kehitysvammaisten kohtaamisessa perus seurakuntatyössä.
Kuuleminen – Nuoren ja aikuisen kysymykset ovat erilaiset
Se lienee jokaiselle papille harjoittelun paikka – kuulla. Asia ei mielestäni kehitysvammaisten kohdalla poikkea muusta seurakuntatyöstä juurikaan. On tärkeää kuulla, mitä toisella ihmisellä on mielensä päällä. Vaikka kommunikaatio saattaa olla toisenlaista, ei ihminen sanojen tai tunteiden takana ole toisenlainen. Kehitysvammaista ei tulisi kohdella kuin lasta. Aikuisella kehitysvammaisella on aikuisen elämänkokemus, nuorella nuoren elämänkysymykset. Tämä on tärkeää nähdä ja kuulla.
Kommunikaatio – Yhteys löytyy, kun on vilpitön halu ymmärtää
Kehitysvammatyössä on tärkeää panostaa kommunikaatioon. Useimmiten se tarkoittaa selkokielisyyttä ja selväsanaisuutta. Itse olen pitänyt nyrkkisääntönä tätä: ”Puhu niin, että itsekin ymmärrät”. Toki kommunikaatio on kirjavaa, moni ihminen hyötyy kuvakielestä, tukiviittomista, esineistä ja niin edelleen. Vaikka ne eivät sinulle itselle olisi tuttuja kommunikaatiotapoja, yhteys löytyy kyllä, jos on vilpitön halu ymmärtää.
Erilaisuus – Tule sokeaksi kehitysvammaisuudelle ja avaa silmät yksilöiden erilaisuudelle
On sokeaa nähdä kehitysvammaisia yhtenä joukkona. On nähtävä erilaisuus osana ihmisyyttä – kahta samanlaista ei täällä ole. Siksi tuo sana ”kehitysvammainen” on melko huono. Se ei kerro ihmisestä oikeastaan mitään. On tultava sokeaksi kehitysvammaisuudelle ja avattava silmät erilaisuudelle. Monesti oivallukset tulevat oman ajattelun ulkopuolelta. Kerran lukiessamme Isä meidän -rukousta, eräs nuori nainen keskeytti ja kysyi: ”mikä on se paha, josta meidän tulisi päästä?”. Se on mielestäni aika kova pähkinä meille jokaiselle.
Avoimuus – Ole ensiksi ihminen ja vasta sitten pappi
Erään viisauden mukaan, voit olla pappi ainoastaan niille, jotka sinua pappinaan pitää. Pappeutta ei tarvitse ylikorostaa, sillä siten avaat oven avoimelle kohtaamiselle. Kehitysvammaisten kanssa toimiessa tämä on tärkeää. On tärkeää olla ensiksi ihminen ja sitten seuraavaksi pappi. Monelle ihmiselle sinä edustat joka tapauksessa kirkkoa ja uskoa. Sitä ei tarvitse korostaa.
Yksinkertaisuus ei tarkoita lapsellisuutta
Yksinkertaisuus ei tarkoita lapsellisuutta, vaikka monesti niin ajatellaan. Jeesus osasi olla opetuksissaan varsin yksinkertainen. Hän kertoi esimerkiksi tarinoita ja vertauksia, joilla hän kertoi suuria asioita. Hyvä esimerkki on, kuinka hän Jumalaa lähestyi: ”Isä” – tai kun hän puhui taivaasta kotina: ”Isäni kodissa on monta huonetta”. Puhumattakaan hänen tarinoistaan esimerkiksi tuhlaajapojasta tai laupiaasta samarialaisesta. Yksinkertaisuus ei tarkoita lapsellisuutta vaan päinvastoin: se on asian esittämistä niin, että kaikki sen ymmärtävät.
Toisto on turvallisuutta
Toisto ei ole tylsyyttä, vaan toisto on turvallisuutta. Kehitysvammatyössä korostuu toiston merkitys. Esimerkiksi kirkonkellon ääni, oman kynttilän sytytys, tuttu virsi, Isä meidän -rukous tai vaikka toistuva raamatunkohta saavat syvemmän merkityksen, kun ne toistuvat samanlaisina. Niistä tulee turvallisia sanoja ja ääniä. Silloin ne viestivät jo paljon, vaikka sanojen sisältö jäisi vieraaksi.
”Yhtä paljon kaikille ei ole yhtä paljon kaikille”
Kehitysvammaiset ovat seurakuntalaisia siinä missä muutkin. Heidän eritystarpeensa tulee kuitenkin ottaa huomioon ja joskus ne tarpeet vaativat resursseja. Hyvä esimerkki on vaikkapa erityisrippikoululeirit. Ne eivät onnistuisi, ellei niihin panostettaisi muita rippikouluja enemmän. Ryhmäkoko on huomattavasti pienempi ja henkilöstöä tarvitaan huomattavasti enemmän. Niihin on panostettava enemmän, jotta kirkkomme rippikoulutyö voisi olla tasapuolinen kaikille nuorille.
Saavutettavuus – Poista liikkumisen, näkemisen, kuulemisen ja ymmärtämisen esteitä
Kirkon saavutettavuusohjelma on tärkeä. Se poistaa liikkumisen, näkemisen, kuulemisen ja ymmärtämisen esteitä. Kaikki toimet, jotka madaltavat kirkon kynnystä, tukevat yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Joskus nämä toimet voivat olla yksinkertaisiakin: Esimerkiksi messussa voi käyttää tuttuja virsiä, jolloin myös lukutaidottomat ihmiset pääsevät ääneen. Joskus kuva tai esine saattaa tuoda evankeliumin ymmärrettävämmäksi ja siksi niiden käyttö yhtenä kommunikaationmuotona on hyvää seurakunnan palvelemista.
Luovuus – Konkreettisuutta ja kouriin tuntuvuutta
Monesti asiat näyttäytyvät kehitysvammaisille varsin konkreettisesti. Siksi vaikeat käsitteet on hyvä avata konkreettisella ja kouriin tuntuvalla tavalla. Luovuutta ja vaihtoehtoisia työtapoja siis tarvitaan. Hyvänä esimerkkinä työkaluista voisi mainita vaikka tuolialttarit tai lattiakuvat. Toki kaikenlainen havaintomateriaali ja eri aistien monipuolinen huomioiminen on tärkeää.
Symbolit avaavat näköaloja sinne, mihin sanat eivät yllä
Kirkkoamme sanotaan usein sanan kirkoksi. Se ei ole koko totuus. Meillä on valtavasti symboleja, jotka puhuvat ja kertovat meille. Ne avaavat näköaloja sinne, minne sanat eivät yllä. Symbolit ovat hyvä tehdä myös kehitysvammatyössä näkyväksi. Hyviä esimerkkejä voisivat olla esimerkiksi risti, kukat, liturgiset värit, kynttilät. Samoin sakramentteihin kätkeytyy paljon sanatonta salaisuutta Jumalan läsnäolosta. Itse huomaan kertaavaani kastetta yhä uudelleen ja uudelleen.
Kuva: Jone Matilainen.
Markus Väisäsen luki esirukouksen kehitysvammaisten valtakunnallisessa kirkkopyhässä Vaalijalassa. Taustatukena kehitysvammaistyön pappi Matti Pehkonen.
Lue myös:
Kehitysvammaisten valtakunnallinen kirkkopyhä oli juhla kaikille aisteille