Lontoon merimieskirkko valmistautuu olympialaisiin

merimieskirkko_lontoo

– Pidämme ovet auki koko olympialaisten ajan joka päivä. Kävijöitä täällä palvelee vakituisen henkilökunnan lisäksi suuri joukko paikallisia vapaaehtoisia. Kirkolle voi tulla saunomaan, katsomaan kisalähetyksiä tai vain lepäämään ruuhkan keskeltä, lupaa merimieskirkon pappi ja johtaja Teemu Hälli.

Merimieskirkko ja Suomen suurlähetystö ylläpitävät kriisivalmiutta koko olympialaisten ajan. Pitkään Lontoossa asuneista paikallisista suomalaisten uskotaan olevan avuksi monessa tilanteessa. Kirkko kokoaa vapaaehtoisista avustuspartioita, jotka päivystävät kirkolla olympialaisten aikana. Avustuspartiot ovat esimerkiksi ystäviä hädässä silloin, kun tarvitaan paikallista kieltä ja kulttuuria ymmärtävää käytännön apua.

Kirkko tarjoaa myös mahdollisuuden hiljentymiseen. Kisatapahtuman aikana järjestetään useita iltahartauksia ja messuja. Yleisradio huomioi kisat myös lähettämällä niiden aikana merimieskirkolta nauhoitetun radiojumalanpalveluksen.

(Kuvassa: Lontoon merimieskirkon rakennus)

Edellinen artikkeliArhinmäki kuritti OPKO:a – leikkasi tukea viidenneksen
Seuraava artikkeliHanna Salomäki Kirkon tutkimuskeskuksen johtajaksi

Ei näytettäviä viestejä