LML:n presidentti kiistää allekirjoittaneensa Palestiina-julkilausumaa

Luterilaisen maailmanliiton presidentti, Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib Younan kiistää allekirjoittaneensa julkilausumaa, jossa vedotaan voimakkaasti Eurooppaan ja koko maailmaan Palestiinan itsenäisyyden tunnustamiseksi.

Julkilausuman on allekirjoittanut yli sata palestiinalaista kirkonjohtajaa, diplomaattia sekä kansalaisjärjestöä tai kansalaisaktiivia. Julkilausuman lopussa on myös Munib Younanin nimi.

LML on lähettänyt tiedotteen, jossa se muistuttaa omista kannoistaan Israelin ja Palestiinan kysymyksiin ja toteaa, ettei Younan ole allekirjoittanut laajasti levinnyttä julkilausumaa.

LML kannattaa kahden valtion mallia, miehityksen lopettamista, kaikkien osapuolten väkivallasta pidättäytymistä ja itsenäisen Palestiinan perustamista. Se kertaa kantansa tiedotteessaan, jossa ei kommentoida Palestiinan tunnustamista.

Palestiinan kirkonjohtajien julkilausuma, jossa Younanin nimi on.

LML:n tiedote, jonka mukaan Younan ei allekirjoittajissa.

Edellinen artikkeliSeurakuntavaalikone aukesi
Seuraava artikkeliHuoneentaulu muistuttaa ehdokkaita lasten ja nuorten oikeuksista kirkossa

Ei näytettäviä viestejä