LFF:n toiminnanjohtaja vahvistaa lestadiolaisnuorten kannabisongelman

Kannabiksen käyttö on lisääntynyt erityisesti lestadiolaisten pietarsaarelaisnuorten parissa, kertoi
Kyrkpressen.

Pietarsaaressa vaikuttaa ruotsinkielinen rauhansanalaisuus, LFF (Laestadianernas Fridsföreningars Förbund r.f.).  Liikkeen toiminnanjohtaja Ossian Thylin vahvistaa Kotimaa24:lle, että ongelmia on.

– Ei se sinänsä ollut meille uutinen. Huumeidenkäyttö on kieltämättä ollut ongelma nuorten keskuudessa, mutta se ei ole yleistä.

Thylinin arvion mukaan ongelmat koskevat Pietarsaaren seutua, johon hän lukee mukaan myös Pedersören ja Luodon. Hän kertoo, että LFF on jo reagoinut ongelmiin.

– On järjestetty erilaisia tilaisuuksia, ja tulevaisuudessa niitä tullaan järjestämään yhä enemmän sekä vanhemmille että nuorille. Tilaisuuksissa otetaan ongelmat esiin ja keskustellaan niistä.

Thylinin mukaan myös poliiseja on ollut mukana yhteisissä tilaisuuksissa.

– Poliisien mukaan huumeidenkäyttö on ylipäänsä nuorten keskuudessa isompi ongelma Pietarsaaressa kuin muualla. Se on vähintään yhtä suuri ongelma kuin länsirannikon isoissa kaupungeissa asukaslukuun nähden.

Thylin ei osaa arvioida huumeita käyttävien lestadiolaisnuorten lukumäärää tai ikähaarukkaa.

– Haluan kyllä painottaa sitä, että valtaosa pietarsaarelaisnuorista ei käytä. Sellaisia huhuja on liikkeellä, että huumeita on helppo saada ympäri Pietarsaaren kaupunkia.

”Emme ole kaikilta osin päässeet eteenpäin”

Kyrkpressenin haastattelema LFF:n perhetyöntekijä Kurt Hellstrand arveli, että liikettä kuusi vuotta sitten ravisuttaneet tapahtumat ovat luoneet nuorison pariin epävarmuutta omasta identiteetistä. Helstrand viittaa Skutnäsin rukoushuoneen tapahtumiin ja pedofiliaskandaaliin.

Myös Ossian Thylin pitää mahdollisena, että näillä tapahtumilla voi olla osuutta huumeiden käytön lisääntymiseen.

– Emme ole kaikilta osin päässeet eteenpäin. Se aiheuttaa kieltämättä vielä ongelmia. Mutta on vaikea sanoa, olisiko se yksistään tämä asia. Kun vaan tietäisimme, mikä on se asia, joka aiheuttaa sen, että nuoret rupeavat käyttämään, haluaisimme kaikin keinoin työskennellä ongelmia vastaan.

– Monesti nuoret keskustelevat keskenään ja määrätyssä iässä he eivät halua tuoda näitä ongelmia esiin vanhemmille ihmisille, Thylin jatkaa.

Pietarsaaressa LFF:n piirissä osa liikkeen jäsenistä on alkanut viime aikoina järjestää omia seurojaan.

– He käyvät kuitenkin myös vanhoissa rukoushuoneissa muiden kanssa ja isoissa seuroissa, Thylin sanoo.

Thylinin mukaan kysymys ei ole ainakaan tässä vaiheessa liikkeen hajoamisesta.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

KP: Lestadiolaisnuorten kannabiksen käyttö huolestuttaa Pietarsaaressa

Edellinen artikkeliLapsiasiavaltuutetulta aloite ei-lääketieteellisten ympärileikkausten kieltämiseksi
Seuraava artikkeliEsikoislestadiolaiset saarnaajat koolla sakramenttiseparatismin vuoksi

Ei näytettäviä viestejä