Teologi Mari Leppäsen maaliskuussa koittava pappisvihkimys on kiihdyttänyt ennestään vilkasta keskustelua vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Kotimaa24:n tietojen perusteella Leppänen ei ole yksin. Herätysliikkeen sisällä on enemmän omakohtaista pappiskutsumusta ja sen oikeutusta pohtivia naisia.
– Minun tiedossani on ainakin viisi naista, joille asia on ajankohtainen, kertoo vanhoillislestadiolainen teologi Laura Kallio.
Myös muut kuin Kallio vahvistavat Kotimaa24:lle, että papiksi aikovia naisteologeja on.
Kalliolla itsellään ei ole pappiskutsumusta, mutta hän näkee, että liikkeen piirissä teologien paikka opillisissa keskustelussa koetaan ristiriitaiseksi. Hän muistuttaa alkuaikojen keskeisen vaikuttajan Juhani Raattamaan kannattaneen naisten saarnaajuutta. Hän peräänkuuluttaa vanhoillislestadiolaisen liikkeen johdolta avointa ja nykyistä argumentoivampaa lähestymistapaa.
– Lestadiolainen liike suojelee ajatusta muuttumattomasta opetuksesta. Muutoksia pidetään helposti luopumuksen merkkinä. Naisten puhe teologisissa kysymyksissä koetaan nyt joksikin teologiseksi uutuudeksi, ja sitä pidetään enemmän riskinä ja ongelmana kuin mahdollisuutena, totesi teologiaa opiskeleva Ruut Hurtig
Kotimaa-lehden haastattelussa elokuussa 2011.
Eräs naisteologi, joka ei halua nimeään julkisuuteen, katsoo, että naispappeuskeskustelussa on samanlaisia piirteitä kuin lasten hyväksikäyttötapauksien yhteydessä.
– Jotenkin kestää kauan ennen kuin uhrien tai asianosaisten olemassaolo tunnustetaan ja kuullaan edes mitä heillä on sanottavanaan, toteaa näillä näkymin ensi vuonna maisteriksi valmistuva ja papiksi aikova lestadiolaisnainen.
Laura Kallion mielestä kipeiden kysymysten taustalla on liikkeen itseymmärrys ja ajatus totuusyhteisöstä. Omakohtaisen Raamatun lukemisen sijaan luotetaan liikkeen puhujien esittämiin näkemyksiin.
Nyt odotetaan Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen johtokunnan reaktiota. Liikkeessä ensimmäinen virallinen puheenvuoro julkaistiin Keijo Nissilän artikkelin myötä Päivämies-lehdessä viime viikolla.
Kallio näkee kirjoituksessa uuden keskustelukulttuurin siemenen. Silti hän suhtautuu kriittisesti Nissilän teologisiin väitteisiin,
– Pidän hyvänä, että liikkeen virallisen virkakäsityksen perusteita nyt avataan. Toisiko teksti mahdollisuuden avoimempaan dialogiin ja liikkeen sisäisen toimintakulttuurin parantamiseksi? Toistaiseksi pelontunteet ovat estäneet varsinaista asiakeskustelua.
Teologian maisteri Virpi Hyvärisen ratkaisu todistaa, että pappeuskutsumuksen pohtiminen voi olla myös osasyy erota liikkeestä.
– Pappiskutsumuksen tunnustelu ei ollut ainoa syy, mutta minulle liikkeestä eroaminen oli loppujen lopuksi helpompaa. Lähdin saadakseni tilaa omalle hengelliselle ajattelulle.
Hyväriseltä puuttuu toistaiseksi osa pappeuteen vaadittavista opinnoista.