Leikkimökkikirkot pysäyttävät tiellä liikkujat Virroilla ja Haapajärvellä

Tämän kesän matkailusesongin aikana Suomessa avaa ovensa 269 Tiekirkkoa pääteiden varsilla Hangosta Inariin. Kirkot ovat avoinna pääosin kesäkuun alkupuolelta elokuun loppupuolelle.

Tiekirkkojen kehityspäällikkö Jari Kupiainen Kirkkopalveluista korostaa, että tiekirkot ovat matalan kynnyksen pysäkkejä ja mahdollisuus hiljentymiseen ja rauhoittumiseen.

Osa kirkoista on huomioinut erityisesti lapsiperheet. Esimerkiksi Virtain kirkossa ja Haapajärven Samuelin kirkossa on leikkimökkikirkko. Tampereella sijaitseva Finlaysonin kirkko puolestaan toimii kesästä kesään lasten Tiekirkkona.

Vuonna 1991 parin pohjoisen kirkon aukiololla alkanut Tiekirkko-verkosto on vakiintunut noin 270 kirkkoon. Ortodoksikirkkoja on mukana 14. Tänä vuonna uusia tulokkaita ovat Hartolan, Kylmäkosken, Rääkkylän, Savitaipaleen ja Vetelin kirkot, Seutulan kappeli Vantaalla sekä Turun Pyhän Katariinan kirkko.

Viime vuonna kävijät tilastoineista kirkoista suosituin oli Turun tuomiokirkko, jossa kävi 71 069 Tiekirkko-vierasta. Joka kolmas Tiekirkko piti kirjaa vierasmääristään. Kävijöitä tilastoitiin yhteensä 254 115.

Kirkoittain vaihtelevat aukioloajat kannattaa tarkistaa verkkopalvelusta www.tiekirkot.fi. Windows-puhelimiin voi ladata myös Tiekirkot-sovelluksen suunnistamista helpottamaan.

Edellinen artikkeliLähetyshiippakunnan papit saivat varoituksia
Seuraava artikkeliVäitös: Islamin opettaja on kulttuurinen tulkki

Ei näytettäviä viestejä