Aikanaan kotikirkkoni Suvilahden kappeli sijaitsi Helsingin Sörnäisissä Vilhonvuorenkadulla. Koska äitini työskenteli siellä siivooja-vahtimestari-emäntänä, totuin käymään siellä pienestä pitäen.
Jossain vaiheessa kappeli lakkautettiin ja kiinteistössä avattiin vakuutustoimisto.
Kerran ohi kulkiessani mietin, miten pahalta tuntuu kirkkosalin häviäminen olemattomiin, varsinkin kun siellä on vietetty häitä, hautajaisia ja kasteita. Mihin suuri mosaiikkipaloista koottu alttaritaulu on joutunut?
Aloin etsiä tietoja ensin netistä. Suvilahden kappelista ei löytynyt mitään muuta mainintaa kuin Kallion kantaattikuoron historiikki. Siitä löytyy vuoden 1962 kohdalta tieto pyhäinpäivänä vietetystä Suvilahden kappelin vihkimisjuhlasta.
”Suvilahden kappelin kanttoriurkuriksi tuli kirkkomusiikinopiskelija Ahti Kuorikoski.”
Ahti Kuorikoski aloitti lapsikuorotoiminnan Suvilahden kappelissa. Muistan, minäkin lauloin siinä. Mitään muuta tietoa en Suvilahden kappelista löytänyt, kuin koko kappeli olisi hävinnyt olemattomiin.
Onnellinen jälleennäkeminen
Käännyn Kallion kirkon ylivahtimestarin Arto Kurosen puoleen. Tietääkö hän mitään Suvilahden alttaritaulun kohtalosta?
Kuronen löysi Huutonetistä myynti-ilmoituksen, jossa Suvilahden kappelin alttaritaulua myytiin yhdellä eurolla. Onneksi kyse oli postikortista. Minulla on niitä kotona pino. Kortin taustapuolelta luin, että hienon mosaiikkityön tekijä oli Uuno Eskola.
Kuronen neuvoi kääntymään kiinteistöviraston puoleen. Kiinteistöviraston siivoussuunnittelija ja ympäristövastaava Sirpa Turunen löysi tiedon, että Suvilahden kappelin alttaritaulu on sijoitettu Roihuvuoren seurakunnan kastekappeliin.
Kävin katsomassa. Siellä se oli, lapsuuteni ja nuoruuteni rakas alttaritaulu, tiiliseinäisessä kauniissa kappelissa. Istuin kauan sitä katselemassa. Pienessä kappelissa, jossa valo tulvi sen yläpuolella olevasta ikkunasta, teos hehkui värejä aivan eri lailla kuin Suvilahden kappelin isossa tilassa aikoinaan.
Ennen taidehankintoja tutkitaan taidevarasto
Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Kai Heinonen kertoo, että kun joku toimitila suljetaan, kiinteistössä olevat arvoesineet ja taideteokset joko siirretään saman seurakunnan toiseen tilaan tai varastoidaan seurakuntientalon taidevarastoon.
Seurakunnat eivät säilytä teoksia omissa varastoissaan. Siirroista ilmoittaa pääsuntio seurakuntayhtymän taide- ja arvoesineistä vastaavalle ja hän laittaa tiedot rekisteriin.
– Uudishankkeissa seurakuntayhtymä voi hankkia uusia teoksia. Muuten seurakunnat pääosin itse valitsevat taide-esineet tiloihinsa. Yleensä on ollut tapana kartoittaa, löytyykö taidevarastosta sopivia teoksia ennen kuin hankitaan uusia. Viime vuosina uusia hankintoja ei ole juuri tehty, Heinonen kertoo.
– Seurakuntayhtymä ei ole myynyt taide- ja arvoesineitä. Määräajaksi lainauksia museoille taidenäyttelyihin on pyynnöstä tehty, Heinonen lisää.
Pääsuntiot pitävät kalusteluettelot ajan tasalla
Kallion kirkon pääsuntio Arto Kuronen kertoo, että Helsingin seurakunnissa pääsuntioiden työtehtäviin kuuluu myös kalusteluettelon ajan tasalla pitäminen. Siihen on tarkasti merkitty esineen sijoituspaikka, hankintapäivämäärä, hinta ja muut mahdolliset tiedot.
Kerran vuodessa koko irtaimisto tarkastetaan ja tehdään tarvittavat muutos- ja poistoehdotukset. Seurakuntaneuvosto hyväksyy ehdotuksen, jonka jälkeen poistot käsitellään vielä yhteisessä kirkkoneuvostossa. Tämän jälkeen Helsingin seurakuntayhtymän irtaimistokäsittelijä ilmoittaa, että poistot on hyväksytty, jonka jälkeen seurakunnan tulee poistaa esineet tai kalusteet ohjeiden mukaisesti.
– Seurakunnissa jonkin verran myös varastoidaan esineistöä. Haasteena ovat tietysti pienet ja puutteelliset varastotilat, Kuronen lisää.
Seurakunnassa kartoitetaan ensin tarve, voidaanko esineistöä tai kalustoa hyödyntää omissa toimipisteissä. Jos sopivaa sijoituspaikkaa ei löydy, voi seurakunta tarjota näitä muille seurakunnille tai luovuttaa seurakuntayhtymän omaan ”taidevarastoon”.
Kalustepörssi kierrättää poistettavat tavarat
Arto Kuronen kertoo, että heillä on käytössä sisäisessä intrassa niin sanottu kalustepörssi, jonne voidaan tarjota poistettavia kalusteita ja tavaroita.
– Arvoesineistöä siellä kuitenkaan harvoin näkyy. Esimerkiksi meillä Kalliossa on akuutti tarve yhdelle ehtoolliskalkille. Kysyin kaikki Helsingin seurakunnat läpi, mutta ylimääräisiä ei missään tuntunut olevan. Ehtoolliskalkin siirto olisi helposti toteutettavissa sisäisellä siirrolla.
Uusia toimitiloja avattaessa katsotaan ensin läpi seurakunnan omat kalusteet: voidaanko tai kannattaako niitä kunnostaa vai ovatko ne jo käyttöikänsä lopussa? Uusissa hankinnoissa toimitaan yhteistyössä seurakuntayhtymän kanssa ja hankintasääntöjen puitteissa. Jos puhutaan suuremmista hankinnoista, pitää huolehtia kilpailuttamisen asianmukaisesta hoitamisesta.
Peruskorjauksien yhteydessä useimmiten suurin osa kalustosta uusitaan. Tällöin tutkitaan missä tiloissa poistettavaa esineistöä ja kalustoa voisi hyödyntää. Kalusteita onkin usein siirretty eri seurakuntien pisteisiin, jossa tarvetta on ollut.
– Poistojen yhteydessä kalusteita on joskus lahjoitettu vähävaraisiin seurakuntiin. Olemme tehneet kalustelahjoituksia muun muassa Viron kirkolle toimitilojen peruskorjauksien yhteydessä, Kuronen kertoo.
Kallion seurakunnan tiloissa on paljon taidetta ja esineistöä, jotka on siirretty tai saatu lahjoituksena muualta.
Esimerkiksi Kallion kirkon sakariston taulu, Verner Thomén maalaama teos Jeesus parantaa sokean, oli alun perin suunniteltu Alajärven kirkon alttaritauluksi, mutta teos ei päätynytkään sinne. Kallion sakariston interiöriin se sopii mainiosti.
Sakaristosta löytyy myös kipsinen Krusifiksi, joka on luonnos Johanneksen seurakunnan toimituskappelin Krusifiksista, tekijänä vapaaherra Cedercreutz. Viipurin kirkon seitsemän hopeista kynttilänjalkaa ovat käytössä aina pääjumalanpalveluksissa pyhäisin.
Suomen Kaartin ehtoollisvälineet päätyivät lopulta Kallion kirkkoon
Myös Suomen Kaartin ehtoolliskalusto on nykyään Kallion kirkolla. Sen historiasta Kallion seurakunnan edellinen kirkkoherra Esa Siljamäki on kirjoittanut muistiin seuraavaa:
”Asiakirjoista ilmenee, että Suomen lakkautetun kaartin kirkossa pidettiin viimeinen jumalanpalvelus 20.05.1906 ja kirkko luovutettiin venäläisille. Kolme viikkoa aikaisemmin oli Helsingin suuri seurakunta jaettu kolmeen suomenkieliseen ja kolmeen ruotsinkieliseen seurakuntaan. Neljällä oli käytössään kunnolliset kirkot, Nikolain kirkko, Johannes ja Vanha kirkko.
Kahdella ei ollut mitään. Sörnäisten suomalainen ja ruotsalainen vuokrasivat käyttöönsä Evankelisten vasta valmistuneen rukoushuoneen Alppikatu 19 ja Kaupunkilähetyksen Åsin rukoushuoneen Hämeentieltä. Niissä oli toimittava. Rukoushuoneita ei ollut vihitty kirkoiksi, mutta seurakunnat ryhtyivät niissä viettämään myös ehtoollisjumalanpalveluksia.
No kaluja ei tietenkään ollut, eikä niitä ollut mistään helppo saada. Onneksi kaartin lakkautuspalkalle pantu pappi Bruno Aloys Piispanen siirtyi kohta pikaa Pohjoiseen suomalaiseen seurakuntaan. Hän tietysti pelasti tärkeät luterilaiset kalut ortodoksien käsistä parempaan talteen.
Ne näyttävät siirretyn Rukoushuoneelle Sörnäisten seurakuntien käyttöön ja saaneen näin arvonsa mukaisen aseman. Kallion vastavalmistuneeseen kirkkoon teetettiin omat välineet ja Kaartin ehtoollisastiasto jäi kirkon holviin. Suurina juhla-aikoina niitä käytettiin Ehrstömin välineiden rinnalla.”
Kun Kallion kirkko täytti sata vuotta, ehtoollisvälineet palautettiin Kallion seurakunnalle, jota ne olivat aiemmin palvelleet 88 vuotta.
Kuvat: Timo Himberg ja Leena Hietamies
1. Kallion kirkon pääsuntio Arto Kurosen takana näkyy alun perin Alajärven kirkon alttaritauluksi tarkoitettu teos Jeesus parantaa sokean.
2. Suvilahden lakkautetun kappelin alttaritaulu on siirretty Roihuvuoren seurakunnan kastekappeliin.