Lakimies Ristin Voitolle: Lääkäriin ennen kristilliselle järjestölle testamenttaamista

Helluntailainen Ristin Voitto -lehti on haastatellut lakimies Ville Hoikkalaa kristittyjen tai helluntailaisten tyypillisimmistä rikoksista.

Hoikkala ottaa kantaa myös kristillisille järjestöille tehtyihin testamentteihin.

– Tyypillinen asetelmahan on se, että vainaja on eläessään tehnyt testamentin jollekin uskonnolliselle yhteisölle ja sitten lakimääräiset perilliset väittävät, että siinä on jotenkin käytetty hengellistä väkivaltaa tai muuta manipulaatiota tai iäkkäitten ihmisten dementiaoireita hyväksi, Hoikkala sanoo.

Tämän vuoksi hän suosittelee, että kristilliselle järjestölle testamentin tekevä kävisi ennen paperien kirjoittamista lääkärissä. Kyse on siis käytännössä siitä, että lääkäri voi osoittaa henkilön kelvolliseksi tekemään testamentin.

– Samoin testamentin todistajiksi on syytä ottaa henkilöt, jotka eivät ole seurakunnan vanhimmistossa eivätkä hallituksessa, vaan ihan sivullisia ihmisiä.

Ville Hoikkalan mielestä seurakunnissa toimivat ihmiset keskimäärin lainkuuliaisempia kuin ihmiset yleensä.

Tyypillisimmät rikokset seurakuntien piirissä liittyvät hänen mukaansa joko taloudelliseen tai seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Seurakunnat itsessään, ainakin helluntaikentässä, ovat Hoikkalan mukaan hyvin harvoin oikeusjuttujen osapuolena.

Hänen mukaansa kristillisistä piireistä tulevat rikolliset ovat usein raittiita ja tekevät rikolliset tekonsa selvin päin. Tämä heijastuu myös siihen, että ihmiset huolehtivat puolustuksestaan ja katsovat, että lakimies tekee työnsä kunnolla.

Edellinen artikkeliKokoomusedustajat haluavat lakikielen sukupuolineutraaliksi
Seuraava artikkeli”Tässä on matkajuoma” – ehtoollisen asetussanat hämmentävät

Ei näytettäviä viestejä