On karua joutua kokemaan kantapään kautta, miten rajallista oma jaksaminen on, toteaa Naantalin seurakunnan entinen kirkkoherra ja nykyinen Raision seurakunnan kappalainen Jyrki Rautiainen.
Saman on kokenut Björn eli Nalle Öhman, Åbo Svenska Församlingenin seurakuntapastori, joka valittiin takavuosina Vuoden papiksi.
– Halusin ja yritin tehdä työni hyvin, mutta en pystynyt, hän kommentoi.
Öhman ja Rautiainen ovat olleet nykyisissä viroissaan vasta muutaman kuukauden. Vielä keväällä he olivat kirkkoherroja. Öhman työskenteli lisäksi lääninrovastina ja asessorina.
Kumpikin jätti esimiesasemat omasta toiveestaan.
– Oli pakko tehdä rajuja päätöksiä, Öhman kertoo.
”Olin liian optimistinen”
Keväällä Öhman ja Rautiainen tunsivat ongelmien kasvavan yhä isommaksi vyyhdiksi. Kumpikin päätti lähteä tekemään muutoksia ennen kuin olisi liian myöhäistä.
Tällä hetkellä Öhman on osa-aikaeläkkeellä eikä aio palata takaisin esimiesasemaan ennen eläköitymistään. Hän oli uupunut niin paljon, että joutui alkuvuonna jäämään kahdeksi kuukaudeksi sairauslomalle.
– Olisi tietenkin pitänyt aiemmin sanoa pyyntöihin ei. Olin kuitenkin optimistinen ja uskoin, että kyllä tämä onnistuu, hän taustoittaa.
Rautiainen oli pitkään harkinnut luopuvansa Naantalin seurakunnan kirkkoherran työstä. Hän ei kuitenkaan hennonut lähteä, sillä häntä kaivattiin seurakunnassa. Yllättäen hänelle tarjottiin tilaisuus sijaistaa kappalaisena naapuriseurakunnassa.
– Nyt kun katselen taaksepäin, en näe tälle vaihtoehtoa, vaikka ratkaisu tulikin spontaanisti vastaan. Voimani eivät kirkkoherrana enää riittäneet kaikkeen siihen, mitä eteen oli tullut, Rautiainen kertoo.
– Taakan putoaminen harteilta tuntui uskomattoman vapauttavalta.
Hänkin oli pitkillä sairaslomilla, ja myös hän siirtyy todennäköisesti kappalaisen työstä eläkkeelle.
Öhman ja Rautiainen eivät ole ainoita kirkkoherroja, jotka ovat päätyneet samaan ratkaisuun. Tilastotietoja asiasta ei kuitenkaan ole kerätty.
Johtajan työ ei tule koskaan valmiiksi
Kirkkoherra on työyhteisönsä johtaja. Johtoasema vaatii paljon, riippumatta siitä, työskenteleekö johtaja seurakunnassa vai esimerkiksi liikemaailmassa.
– Johtotehtävissä ei voi ajatella omaa itseä vaan sitä, että kaikkien työ sujuu, Öhman kuvailee.
– Raskainta on kaiken kattava vastuu seurakunnasta. Se jää päälle. Aina on jokin asia, mikä pitäisi hoitaa, ja aina tapahtuu jotain odottamatonta, hän jatkaa.
Rautiainen kertoo, että kun hän siirtyi kappalaiseksi, tuntui hämmentävältä huomata, että hänellä ei ollut yhtään alaista. Nykyään riittää, että hän tekee oman työnsä.
– Ei tarvitse olla visioita, mihin tätä junaa ohjataan tai laivaa käännetään.
Johtajan työ ei myöskään tule koskaan valmiiksi. Kirkkoherralla on jatkuvasti ilmassa olevia asioita kesken.
– Sen sijaan seurakuntapastorin työt tulevat valmiiksi ja ne voi jättää taakse. Kun jumalanpalvelus tai toimitus on pidetty, ne on pidetty, Nalle Öhman iloitsee.
”Eläkeiän lähestyessä työtä pitäisi vähentää, ettei terveys hajoa”
Rautiainen kuvailee, että jonkin osan kirkkoherran työstä pystyy hoitamaan hyvin, mutta osa jää aina vajaaksi tai puolittain hoidetuksi.
– Riittämättömyyden tunne tulee vastaan väkisinkin, Rautiainen miettii.
Hän pohtii sitäkin, että työelämä ei eläkeiän lähestyessä ole kohdallaan.
– Ruuvia kiristetään koko ajan, mitä lähempänä eläkeikä on. Voisiko tämän ajatella toisella tavalla? Työtä pitäisi voida vähentää, jotta terveys ei hajoaisi.
”Talous on ahtaalla, mutta kaikkia muutoksia vastustetaan”
Öhman muistuttaa, että seurakunta ei ole suojattu niiltä ongelmilta, joita on kaikissa työyhteisöissä: kiistoja ja epämiellyttäviä ratkaisuja tulee eteen.
Lisäksi kirkkoherran työssä on vaativia ominaispiirteitä, joita ei ole muissa johtoasemissa olevilla henkilöillä.
Rautiaiselle ja Öhmanille raskasta oli esimerkiksi se, että kirkkoherra ei pystynyt työskentelemään pappina täysipainoisesti. Ei ollut aikaa toteuttaa sitä kutsumusta, joka oli vetänyt tähän työhön: ei voinut pysähtyä ihmisten vaikeisiin elämäntilanteisiin, ja toimituksia olisi pitänyt vähentää.
Lisäksi seurakuntien johtajia kuormittavat seurakuntarakenteen muutokset ja huoli yhä huononevasta kirkon taloudesta.
– Taustalla on koko ajan tilanne, jossa talous on ahtaalla mutta kukaan ei haluaisi muuttaa mitään, Öhman virkkoo.
”Seurakuntaliitoksia puitiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa”
Nalle Öhman oli puheenjohtajana Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kiisteltyä rakenneuudistusta työstävässä ryhmässä. Työn valmistuttua hänen voimansa hiipuivat täysin.
Jyrki Rautiainen taas joutui kokemaan sen, että seurakuntien yhdistämisiä puitiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa saakka.
– Valittavana on yleensä vain useita eri tavoilla huonoja vaihtoehtoja. Kirkkoherra joutuu jatkuvasti olemaan niiden saumakohdassa, Rautiainen harmittelee.
Vastuu ja valtuudet epätasapainossa
Oma lukunsa on se, että vaikka kirkkoherra on työyhteisönsä johtaja ja hänellä on vastuu kokonaisuudesta ja seurakunnan tulevaisuudesta, hänellä ei ole täysiä valtuuksia.
Luottamushenkilöt ja talousjohtaja voivat vetää seurakuntaa täysin eri suuntaan kuin kirkkoherra, mikä pakottaa tasapainoiluun ja hämärtää kokonaisuutta näkyvistä.
Rautiainen ja Öhmanin kritisoivat myös sitä, että kirkon hallintoa ei ole tehty yksinkertaiseksi. Byrokratia lisääntyy entisestään, vaikka sitä yritetään vähentää. Lisäksi Rautiainen kokee, että merkittävä rakenteellinen ongelma kirkkoherran työssä on esimiehen puute.
– Piispa ei pysty tekemään sellaista lähiesimiestyötä, jota kirkkoherra tarvitsisi. Kirkkoherra jää yksin seurakunnan ratkaisujen ja valintojen kanssa.
”Nyt osaan nauttia tavallisen papin työstä”
Jyrki Rautiainen on ollut Naantalissa vuosikymmeniä töissä eikä kokenut luontevaksi sitä, että olisi siirtynyt oman seurakunnan sisällä pois esimiesasemasta.
– Minulla on yhä esimies takaraivossa uudessakin työssä, ja joudun vetämään suuta suppuun, jotta en innostu liikaa, hän naurahtaa.
Öhman oli ollut kirkkoherrana Åbo Svenska Församlingenissa vain muutaman vuoden, eikä hän tuntenut tarvetta vaihtaa seurakuntaa kirkkoherruudesta luovuttuaan. Tilannetta helpotti myös se, että yksi Öhmanin edeltäjistä oli lähtenyt kirkkoherran virasta downshiftaamaan.
Rautiainen kertoo murehtineensa, jättääkö hän Naantalin seurakunnan tyhjän päälle.
– Ei ole yksinkertaista siirtää toiselle ihmiselle asioita, joita on pitkään valmisteltu ja toteutettu, varsinkin, kun uusi kirkkoherra tuli ulkopuolelta, Rautiainen toteaa.
– Toisaalta tässä oli myös samalla se mahdollisuus, että seurakunta saa jotain kunnolla uutta.
Myös Öhman suree sitä, että paljon jäi kirkkoherran, asessorin ja lääninrovastin työssä tekemättä.
Öhman kaipaa kirkkoherran työstä mahdollisuutta olla päättämässä tulevaisuudesta, siitä, mihin suuntaan edetään. Sen sijaan Rautiainen ei kaipaa itse kirkkoherran työtä. Hän ikävöi ihmisiä ja ystäviä Naantalin seurakunnasta.
– Nyt, kun olen tätä kokemusta rikkaampi, osaan myös nauttia enemmän tavallisen papin työstä, hän hymyilee.
Rautiainen ehti olla kirkkoherrana Naantalissa 15 vuotta, Öhman eri seurakunnissa yhteensä 13 vuotta.
Kuva: Maria Kesti – Nykyään voin sulkea työltä oven, kertoo kirkkoherrasta osa-aikaiseksi seurakuntapastoriksi siirtynyt Nalle Öhman.Åbo Svenska Församlingenista.
Juttuun tehtiin korjaus 31.10. kello 16.12. Tekstissä oli virheellisesti luottamusmies- sana vaikka tarkoitettiin luottamushenkilöä.
Lue myös:
Pastori ja taideterapeutti: ”Työtä kannattaa tehdä koko persoonallaan”
Arkistojuttu: Varhaiskuntoutus käynnisti huikeiden oivallusten sarjan