Koululaisten Virsivisan voittivat Kangasniemen kolmasluokkalaiset

Tämänvuotisen Virsivisan on voittanut Mikkelin hiippakunnan WEE-joukkue Kangasniemen Beckerin koulun 3a-luokalta. Asia selviää Nuori Kirkko ry:n tiedotteesta.

Voittajajoukkueeseen kuuluivat Wilma Laitinen, Eevi Kankaanniemi ja Ella Liikanen. He saivat palkinnoksi Virsivisan kiertopalkinnon, Koistisen viisikielisen kanteleen, ja 500 euroa. Toiseksi sijoittui Oulun hiippakunnan joukkue ja kolmanneksi Lapuan hiippakunnan joukkue. Kisa käytiin Tampereella Pispalan kirkossa viime torstaina.

Finaaliin pääsi keväällä eri visavaiheiden kautta kahdeksan hiippakuntaansa edustanutta joukkuetta. Kilpailuun osallistui yhteensä yli 4 000 kolmas- ja neljäsluokkalaista.

Finaalissa joukkueet saivat esittää itse uudelleen sanoittamansa virren. He myös esimerkiksi päättelivät virsien sanoja kuva-arvoituksista, tunnistivat virsiä alkusanojen tai säestyksen perusteella ja esittivät juontajan pyynnöstä tietyn virren.

Tuomaristona toimivat musiikkiasiantuntija Teija Tuukkanen (pj.) Kirkkohallituksesta, Tampereen hiippakunnan asiantuntija Aija-Leena Ranta, kuoronjohtaja Jouni Rissanen, kanttori Riikka Jäntti (sihteeri) sekä Emilia ja Milla kauden 2016 voittajajoukkueesta Tampereen hiippakunnan Virsidelfiineistä.

Virsivisan järjestää Nuori kirkko ry. Virsivisan yhteistyökumppaneita ovat Kirkkohallitus ja Opetushallitus. Virsivisan toteutusvaiheessa ovat mukana koulut, seurakunnat ja hiippakunnat.

Järjestäjän tiedotteen mukaan Virsivisalla halutaan innostaa koululaisia virsien laulamiseen ja suomalaisen virsiperinteen monipuoliseen tuntemiseen. Kouluille Virsivisa tarjoaa erilaisia lähestymistapoja käyttää virttä uskontotunnin oppiaineksena.

Kuva: Nuori Kirkko ry. Vuoden 2017 Virsivisan kilpailijoita. Voittajajoukkue kuvassa keskellä.

Lue myös:

Opetushallitukselle moitteet Virsivisan järjestelyistä peruskoulussa

Virkamiehen kaksoisrooli Virsivisassa närkästytti vapaa-ajattelijat

Edellinen artikkeliMikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Seuraava artikkeliYhdenvertaisuutta valvova Pimiä perustelee, miksi vihkimättä jättäminen rikkoo lain henkeä

Ei näytettäviä viestejä