Kouluikäisille suunnattu JiiPee-lehti täyttää 80 vuotta – juhlavuoden lehden aiheena #rauha

Joka Poika -lehti täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Se on ilmestynyt muun muassa nimillä JP, JP-Totto, JiiPee ja JiipeenettiExpress. Kouluikäisille tarkoitettu lehti siirtyi vuonna 2012 verkkoon jiipeenetti.fi-sivustolle, mutta julkaisee kerran vuodessa painetun lehden. Tänä vuonna sen teema on kirkon kasvatuksen teemavuosien mukaisesti #rauha.

– Tämä lehti pitäisi saada jokaisen kouluikäisen käteen! Esimerkiksi seurakuntien kerhot, leirit ja tapahtumat ovat oivia paikkoja käsitellä rauhan asiaa lehden kanssa, sanoo vastaava päätoimittaja, viestintäpäällikkö Katri Korolainen Nuori kirkko ry:stä yhdistyksen tiedotteessa.

Lehdessä pohditaan rauhan teemaa laajasti: käsitellään maailmanrauhaa, kotirauhaa, koulurauhaa ja omaa rauhaa. 10–12-vuotiaille suunnatussa printtilehdessä rauhan olemusta pohtivat eri näkökulmista Kari Kuula, Juha Kinanen, Suvielise Nurmi ja kahdeksan kouluikäistä tyttöä ja poikaa. Tuottaja Fanny Fröman kertoo lasten uutisten tekemisestä televisioon. Lähetystyöntekijä Sari Lehtelä on haastatellut Lähi-idän rauhasta juutalaisia, kristittyjä ja muslimilapsia.

Lehdestä löytyy myös testejä, askarteluvinkkejä ja ruokaohjeita. Lehden julkaisijat ovat Kirkon kasvatus ja perheasiat, Nuori kirkko ry ja Suomen Lähetysseura. Lehteä voi tilata Nuori kirkko ry:stä tai netistä.

Kuva: Nuori Kirkko ry

Lue myös:

Kasvatuksen päivillä ja kaikessa kirkon kasvatuksessa etsitään nyt rauhaa

Edellinen artikkeliEnsimmäinen äänestys elokuussa – Oulun piispanvaalin aikataulu varmistui
Seuraava artikkeliKaisa Raittila kolumnistaan: Pienten seurakuntien ylityöllistetyillä on oikeus loukkaantua sanoistan

Ei näytettäviä viestejä