Kotimaa: Kirkossa suunnitteilla uusi jäsenyyden malli

KotimaalehtiKotimaa kertoo, että kirkossa on hankkeilla uusi jäsenyyden malli. Tämä mahdollistaisi jäsenyyden kirkossa jo ennen kotikuntalain mukaista kotikunnan määrittelyä.

Asia koskisi maahanmuuttajia.

Voimassaoleva kirkkolaki edellyttää, että ulkomaalainen voidaan ottaa jäseneksi vasta, kun hän on saanut kotikuntalain mukaisen kotikunnan Suomessa.

Kirkkohallituksen virastokollegion asettama työryhmä on selvittänyt, kuinka suurta joukkoa maahanmuuttajien jäsenyyden mahdollistava sääntelyn tarve koskee ja laatinut esityksen kirkkolain muutokseksi.

Selvitys on valmistunut jo viime vuonna. Kotimaan mukaan siitä on pyydetty lausuntoja muutamilta seurakunnilta.

Lue Kotimaasta 9.6. uutinen, jonka mukaan Suomessa kastetaan turvapaikanhakijoita, vaikka heitä ei voida liittää seurakuntaan.

Edellinen artikkeliSuomen Akatemia arvioi maamme tieteen tilan
Seuraava artikkeliMuhoksella suojellaan naakkoja Assisilaisen hengessä

Ei näytettäviä viestejä