Körttiläisyys läheisin herätysliike Kotimaa24:n lukijoille


KM24logo:n lukijoista runsas neljännes eli 26 prosenttia kokee herännäisyyden itselleen läheisimmäksi herätysliikkeeksi.

Herätysliikekantaa tiedusteltiin kysymyksellä minkä herätysliikkeen ajatukset koet itsellesi läheisiksi. Ero toiseksi eniten suosiota saaneeseen herätysliikkeeseen ei ollut suuri. K24:n lukijoista 21 prosenttia viehätti viides herätysliike.

Perinteisistä herätysliikkeistä kolmanneksi suurimman suosion sai evankelisuus 15 prosentilla. Lestadiolaisuuden koki läheisimmäksi 11 prosenttia vastanneista.

Uudemmista yhteisöistä hiljaisuuden liike sai 15 prosentin ja karismaattinen liike 11 prosentin kannatuksen. Kolmannes kyselyyn vastanneista oli valinnut vaihtoehdon, joka ei edustanut mitään yllä luetelluista liikkeistä. Herätysliikekysymykseen pystyi valitsemaan myös yhtä useamman vastausvaihtoehdon.

Sivuston lukijoiden enemmistö, 77 prosenttia, on joko seurakunnan työntekijöitä tai kirkkoaktiiveja. Kävijöistä 41 prosenttia on seurakunnan vapaaehtoistehtävissä. Seurakunnan työntekijöitä on 23 prosenttia ja seurakunnan luottamushenkilöitä 13 prosenttia kyselyyn vastanneista.

K24:n lukijoissa on yhtä paljon naisia ja miehiä, tosin miehet vierailevat sivustolla hieman naisia useammin.

IROResearchin nettikyselyyn vastasi 1000 Kotimaa24:n lukijaa.

Edellinen artikkeliPiispa Häkkinen: Joukkomurhaaja ei ole kristitty
Seuraava artikkeliAgricolan kirkon Malkus-kolehti oli suvaitsevaisuustesti

Ei näytettäviä viestejä