Kommentti: Ukrainan presidentin yllättävä Suomen-vierailu on pieni osa maailmankirjojen uuden aukeaman kirjoittamista

Tämän päivän uutispommi ainakin Suomessa oli Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin yllättävä vierailu Helsingissä. Täällä hän tapasi keskiviikkona iltapäivällä tasavallan presidentti Sauli Niinistön sekä myöhemmin samana päivänä neljän muun Pohjoismaan pääministerit.

Uutisten mukaan Zelenskyi on kiitellyt suomalaisia maansa saamasta tuesta. Historiankirjansa lukenut presidentti myös vertasi jälleen kerran maansa käymää puolustussotaa Venäjää vastaan siihen puolustustaisteluun, jota Suomi kävi talvisodassaan 1939–1940 maamme kimppuun hyökännyttä Neuvostoliittoa vastaan. Tämä on suomalaisista tietenkin mieluisaa kuulla, mutta näissä kahdessa puolustussodassa on toki paljon analogioita: suuri imperialistinen Neuvostoliitto tai Venäjä haluaa levittää valtansa lonkeroita lännemmäksi, kohti Eurooppaa. Päämääränsä vuoksi se on valmis uhraamaan satoja tuhansia omia ja varsinkin puolustajan kansalaisia.

Zelenskyin vierailun varsinaiset syyt olivat hänen itsensä ilmaisemana Ukrainan toivoma Nato-jäsenyys sekä maan armeijan vahvistaminen. Tähän tarvitaan lisää apua myös kaikista Pohjoismaista, jotka Ruotsia lukuun ottamatta kuuluvat Natoon. Suomen Hornet-hävittäjätkin taisivat Zelenskyin ja Niinistön tiedotustilaisuuden huulenheitossa vilahtaa.

Zelenskyi edustaa kansakuntaa, joka ei alistunut raakuuden edessä

Vasta tulevat ajat kertovat meille, mitä kaikkia lumipalloja Venäjän hyökkäys Ukrainaan pani liikkeelle. Erilaiset auguurit ovat esittäneet asiasta analyysejaan jo runsaan vuoden ajan. Aika selvää on, että nyt liikkuvat monet todella suuret historialliset ja kansakuntien nykyiset mannerlaatat. Kun Ukrainan kokoinen maa monien ihmeeksi näyttää kestävän, verta vuotaen, mutta pää pystyssä seisten ylivoimaisen vihollisen edessä, ei Euroopan mittakaavassa todellakaan pelata millään napeilla. Ukrainan repeäminen lopullisesti irti Moskovan vaikutuksen alta on maanosan merkittävimpiä geopoliittisia muutoksia pitkiin aikoihin.

Zelenskyi vierailee Helsingissä nyt siksi, että monille yllätykseksi hän ja hänen kansansa eivät viime vuoden helmikuussa alistuneet Venäjän raakuuden edessä, vaan alkoivat hyökkääjän iskiessä lyödä takaisin. Jos Venäjän propaganda, uhkailu, hämääminen ja hyökkäyksen shokkivaikutus olisivat purreet, olisi Zelenskyi hallituksensa kanssa tänään todennäköisesti vain Venäjän miehittämästä Ukrainasta jonnekin Länsi-Eurooppaan siirtynyt pakolaisjoukko, jonka ääni vähitellen hukkuisi maailman muiden uutisien alle. Hänen vierailunsa eivät luultavasti herättäisi suurta huomiota.

Tässä karmeassa skenaariossa Venäjän armeijat seisoisivat nyt voitokkaina Puolan, Baltian maiden ja Suomen rajoilla.

Suomen Nato-jäsenyydestä ei luultavimmin olisi tullut mitään.

Ukraina taistelee todellakin Euroopan vapauden puolesta. Tämä viesti on mennyt Länsi-Euroopassa kovimpiin kalloihin kovin verkkaisesti. Mutta Eurooppa ja länsi laajemminkin alkavat onneksi herätä pitkästä hyväosaisuuden horroksestaan. Ukrainan taistelu on parhaassa tapauksessa myös uusi askel paremman eurooppalaisen ja läntisen yhtenäisyyden etsimisessä.

Ukrainan historia on taistelukenttä

Ukrainan puolustussota on paljastanut myös sen, miten politiikan, kulttuurin ja kansallistunteen pohjavirroissa liikkuvat myös historia sekä uskonnolliset traditiot ja kysymykset. Ne eivät ole kadonneet minnekään. Onhan yksi imperialistisen Venäjän aloittaman hyökkäyksen syiden taustalla uinuva muinainen tapahtuma juuri Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa yli tuhat vuotta sitten tapahtunut Kiovan rusien kaste, jolloin tuon valtion katsotaan omaksuneen uskonnokseen ortodoksisuuden. Olkoonkin, että vuonna 988 idän ja lännen kirkkojen virallista jakautumista täytyi odottaa vielä lähes 70 vuotta.

Moskovan maallisten ja kirkollisten vallanpitäjien katsannossa tuo joukkokaste kasvoi kuitenkin sittemmin myös mytologisia piirteitä saaneeksi Venäjän imperiumin aluksi. Ei ihme, että Kremlistä katsottuna Ukrainaa ei edes valtiona tai omana kansanaan pidetä. Eikä näitä kansakuntia jossain määrin yhdistävänkin historian tulkinnan avainten valtaa missään nimessä haluta palauttaa sinne, missä kaikki alkoi, siis Dnipro-joen rannoille Kiovaan. Ukrainalainen tulkinta näet on Moskovan maallisten ja hengellisten ylipappien näkökulmasta väistämättä kerettiläinen.

Moskovassa on aina ymmärretty, että ilman Ukrainaa Venäjän imperiumi on vajaa. Siellä ymmärretään myös, että yksi taistelukenttä on historia.

Ihminen ei hallitse elämää

Ortodoksisen maailman näkökulmasta ja laajemmin ekumeenisestikin on kiintoisaa, että sodan myötä – vai jopa yhtenä sen syynä – suuri itäeurooppalainen ortodoksienemmistöinen kansakunta ja sen ortodoksiset kirkot ovat lopullisesti irrottamassa itseään vuosisataisesta kytköksestä Moskovan Venäjään. Ukrainahan ei suinkaan ole aina ollut Venäjän imperiumin eikä sen ortodoksisen kirkon osa. Mutta Ukrainan venäläistämistalkoisiin valitettavasti osallistui vuosisatojen aikana tahtoen tai tahtomattaan myös Venäjän ortodoksinen kirkko.

Ukrainassa vaikuttaa myös katolinen kirkko, lukuisia muita kirkkoja ja uskontokuntia unohtamatta. Maan kaikkien kirkkojen tehtävä on tukea kärsivää ja taistelevaa kansakuntaa. Ja rukoilla rauhan puolesta.

Maailmankirjat ovat 2000-luvulla olleet monella tavalla sekaisin. Luonnonmullistukset, pandemia, sodat ja viimeksi Ukrainan sota ovat näyttäneet, että tulevaisuuden ennustaminen ei ihmiseltä onnistu. Elämää ei sittenkään voi hallita. Ihminen kaikkialla on myös yleensä hidas oppimaan virheistään ja hänen muistinsa on usein lyhyt. Se näkyy siinäkin, että eurooppalaisen katastrofin tullen maailman monien muiden katastrofien jatkuva inhimillinen kärsimys painuu uutisissa ja mielissä taka-alalle.

Sota on onnettomuus, jota suurempi on vain vapauden menetys

Tänään Suomessa viivähtäneessä eurooppalaisessa valtionpäämiehessä ja kansansa yhdessä sankarissa inkarnoituu kaikkien ajan myrskytuulien katveessa jotakin siitä suuresta pullasta, jota Ukrainan puolustustaistelun myötä nyt ollaan leipomassa. Presidentti Volydymyr Zelenskyi on kiihkeästi avannut ovia Eurooppaan ja länteen, jonne hän ja monet muut ukrainalaiset haluavat vapauttaan puolustavan nousevan kansankunnan katseen suunnata.

Maailmankirjojen sivut voivat nyt olla sekavia, mutta niihin ollaan kirjoittamassa uusia sivuja. Tulevat muutokset voivat olla suuria mullistuksia. Parhaassa tapauksessa koittaa parempi huomen. Pahinta mahdollisuutta ei haluta ajatella. Me emme vielä tiedä, miten tässä sodassa käy. Elämme Euroopassa ja maailmassa hyvin vaarallista aikaa.

Sota on aina kansakunnalle suuri onnettomuus. Mutta sitäkin suurempi on vapauden menetys.

Kunnia Ukrainalle matkalla voittoon, matkalla rauhaan ja matkalla parempaan huomiseen.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Edellinen artikkeliRiihimäen ehtoolliskuriireja koskevaan kokeiluun muutos – piispa muistutti jumalanpalvelusoppaan ohjeista
Seuraava artikkeliPääkirjoitus: Aika ja tekniikka on muuttunut kruunajaisten välissä, mutta menneen maailman loisto kiehtoo yhä

Ei näytettäviä viestejä