Kommentti: Ovatko herätysliikkeet kirkon puolella vai sitä vastaan?

Kesäkuun lopulla yksitoista kirkon konservatiiviseksi luonnehdittavaa järjestöjen ja herätysliikkeiden johtajaa otti yhteisellä ulostulolla kantaa kirkossa käytävään Helsinki Pride -keskusteluun. Monilla oli hätä kirkon avioliittokäsityksestä. Moni koki, että tukemalla Helsinki Pridea Kirkkohallituksen johtoryhmä olisi muuttanut kirkon avioliitto-opetuksen.

Vauhkoontunut keskustelu Priden ympärillä käytiin, mutta kahden suuren herätysliikkeen allekirjoituksia ei julkilausumissa nähty. Vanhoillislestadiolaisuus ja herännäisyys loistivat poissaolollaan.

***

Kysyin herättäjäjuhlien tiedotustilaisuudessa Nivalassa viime lauantaina, miksi Herättäjä-Yhdistys ei ollut mukana Pride-kannanotossa. Toiminnanjohtaja Simo Juntunen vastasi, ettei asiaa tarvinnut puntaroida, sillä heitä ei edes kysytty mukaan yhteiseen rintamaan.

Ehkä muut herätyspomot pitävät körttejä menetettynä tapauksena, sillä järjestettiinhän Helsingin seuratuvalla Pride-tapahtuman aikaan sateenkaariseurat, joissa puhujana oli muiden muassa ulkoministeri Pekka Haavisto.

Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtaja Tapani Rantala korosti, ettei kyse ole periaatteesta, vaan mukana kannanotoissa ollaan, jos se nähdään tarpeelliseksi.

– Herättäjä-Yhdistyksellä ei ole ollut yhdistyksenä tapana ottaa kantaa yhteiskunnan tai kirkon kiistakysymyksiin, vaikka toki linjauksia toiminnassa näkyykin. Tällaiset julkilausumat kertovat osaltaan, etteivät herätysliikkeet ole todella yhdestä puusta veistettyjä, Rantala sanoi.

Myös vanhoillislestadiolaiset ja heidän ”etujärjestönsä” Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ovat pitäneet tapana jättää adressit ja julkilausumat väliin, ehkä joitain poikkeuksia lukuun ottamatta.

***

Herätysliikkeiden motto on perinteisesti ollut jotain sellaista kuin ”kirkon puolesta kirkkoa vastaan” eli jos kirkko on menossa (liikkeiden mielestä) väärään suuntaan, asiasta kyllä informoidaan.

Tällä hetkellä monen järjestön ja herätysliikkeen mielestä kirkko on menossa väärään suuntaan (muun muassa tunnustuksellisesti, raamatullisesti, kulttuurisesti, eettisesti ja hengellisesti), minkä vuoksi ne pitävät omia jumalanpalveluksiaan. Jotkut niistä rakentavat omia jumalanpalvelusyhteisöjään.

Nivalassa herättäjäjuhlilla Oulun piispa Jukka Keskitalo ilmaisi huolensa tästä kehityssuunnasta, joka ajaa järjestöjä ja herätysliikkeitä yhä syvemmälle omiin kupliin, kuppikuntiin ja poteroihin. Piispa ei tosin käyttänyt juuri näitä sanoja, mutta siitä on kyse.

Tapani Rantala liittyi myös piispan huoleen. Hän piti hyvänä, että herätysliikkeillä on omia tapaamisiaan, kuten seuroja.

– Mutta olisi arvokasta, että kaikki herätysliikkeet rakentaisivat yhteistä jumalapalvelusta. Kun näin ei toimita, ollaan vaarassa purkaa kirkkoa.

***

Vastaus otsikon kysymykseen saa erilaisia muotoja riippuen siitä kuka puhuu. Tässä muutama esimerkki vapaasti käytettäväksi:

”Nyt elämme sellaista aikaa, että kirkon puolella voi olla parhaiten olemalla sitä vastaan.”

”Olemme kirkon puolella, tulemme sitä puolitiehen vastaan – jatko riippuu kirkosta itsestään.”

”Kirkkoa vastaan kirkon omin asein.”

”Kirkon puolesta kirkon puolella – vaikutamme sisältäpäin.”

”Kirkkoa vastaan siitä piittaamatta.”

”Kirkkoa vastaan kirkkoa rakastaen.”

”Kirkko on vasta, herätysliikkeet vihta.”

 

Kuva: Mika Nuorva

Lue myös:

Kirkkohallitus ei linjannut kirkon avioliittokäsitystä – kansliapäällikkö Pekka Huokuna selventää Pride-päätöstä

Konservatiivisten järjestöjen johtajat liittyvät kannanotossa kirkon Pride-kumppanuutta moittivaan rintamaan

Suomen evankelis-luterilainen kirkko virallisesti Helsinki Priden tukijaksi – ”Kirkko haluaa elää kaikkien lähimmäistemme rinnalla”

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliPappi saarnasi anteeksiantoa pedofiilipapeille Saksassa – seurakuntalaiset kävelivät ulos
Seuraava artikkeli”Lapset mukaan hautajaisiin, kirkossa saa imettää!” – Lapsella on oikeus hyvästellä rakas ihminen

Ei näytettäviä viestejä