Kolumni: Suomalaisella sotilaalla pitää tulevaisuudessakin olla pappi

Viime viikolla vietettiin Helsingissä ja vähän Lahdenkin suunnalla harvinaista tapahtumaa. Suomalaisen sotilaspapiston satavuotisjuhlan johdosta järjestettiin vuosittainen maailmanlaajuinen sotilaspapiston konferenssi tällä kertaa Suomessa.

Helsinkiin saapui kotimaisten sotilaspappien lisäksi kaikkiaan toista sataa ulkomaalaista sotilaspappia ja heidän puolisoaan.

Sotilaspapisto toimii kahden vanhan instituution – kirkon ja armeijan – rajapinnalla. Suomessa sillä on eri kirkko-, yhteiskunta- ja valtiomuotojen aikana itse asiassa jo vuosisataiset perinteet.

Käytännön syyt ovat johtaneet siihen, että eri maissa sotilassielunhoito on ratkaistu eri tavoin. Suomessa sotilaspapeilta edellytetään varusmiespalveluksen suorittamista ja mielellään reservin upseerin koulutusta. Sotilaspapit käyttävät univormua ja palkat maksaa valtio.

Kriisialueilla suomalaisen sotilaspapin vyöllä voi olla itsepuolustusta varten ase, mutta aseelliseen toimintaan papit eivät osallistu. Heidät rinnastetaan lääkintähenkilökuntaan.

***

Suomalainen tapa järjestää sotilassielunhoito on vallalla monissa muissakin maissa.

Toisaalta esimerkiksi Saksassa sotilaspappi on historiallisista syistä johtuen aseeton ja univormu ylläänkin lähinnä eräänlainen siviilisotilas. Tanskassa taas koko sotilaspapisto koostuu kirkon palkkaamista seurakuntapapeista, jotka hoitavat varuskuntaansa seurakuntatyön ohessa.

Täysin uskontoneutraalissa Ranskassa valtio palkkaa armeijaan sotilaspappeja ja -imaameja. Norjassa on sotilaspappien ja -imaamien lisäksi myös uskonnottomien ”humanistisotilaspappeja”.

Kansainvälisesti suomalaisen sotilaspapiston erikoisuus on, että se ei käytä normaaleja sotilasarvoja. Jos siis kanadalainen, korealainen tai eteläafrikkalainen sotilaspappi on oman erikoisalansa majuri, eversti tai kenraali, ollaan SA-Intissä sotilaspastoreita, kenttärovasteja ja kenttäpiispoja.

***

Sotilaspapistomme tekee arvokasta työtään erikoisolosuhteissa, joita ulkopuolinen ei aina voi täysin samalla tavoin hahmottaa.

Nyt itsenäisen Suomen sotilaspapiston toiselle vuosisadalle lähdettäessä on erilaisten ajan poliittisten tuulien ja myös yleisen uskonnonvastaisuuden ehkä vielä voimistuessa syytä huolehtia siitä, että suomalaisella sotilaalla on tulevaisuudessakin käytettävissään oma, osaavasti toimiva sotilaspappi.

On nimittäin olemassa myös sellaisia kysymyksiä, tarpeita ja hätää, joissa kukaan toinen ei voi sotilasta yhtä hyvin auttaa.

Kuva sotilaspappien kokouksesta vuonna 2015: Pasi Leino

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä

Edellinen artikkeliPääkirjoitus: Kirkko ei ole vielä tehnyt varsinaista digiloikkaansa
Seuraava artikkeliKapituli piti Marjaana Toiviaisen käyttäytymistä ja toimintatapoja joiltain osin moitittavina

Ei näytettäviä viestejä