Poikkesin seurueeni kanssa iltahartauteen St Martin-in-the-Fieldsin kirkkoon Lontoossa. Hartaus noudatti jotakin anglikaanista kaavaa mutta tuntui hyvin rennolta, ehkä siksi, että pappi oli villapaidassa ja leppoisassa vuorovaikutuksessa meidän kanssamme.
Kun pääsimme esirukoukseen, hämmästyin. Esirukousaiheita oli papille jätetty, mutta hän käsitteli niitä toisin kuin meidän kirkossamme. Hän ei maininnut aiheita, mutta kylläkin esirukousta pyytäneiden nimet. – Rukoilemme Maryn, Jackin… puolesta, hän luetteli ja onnistui samalla luomaan erikoisen tunnelman: vaikka en tuntenut Marya ja Jackia, tuntui siltä, että olemme samaa seurakuntaa ja syvästi toivoin heille kaikkea hyvää.
***
Kun luin Kotimaassa 8.7. ollutta juttua esirukousta käsittelevästä väitöksestä, jäin miettimään omia kokemuksiani aiheesta. Jumalanpalveluksessa vastaan tulee nimettömiä esirukousaiheita, joista joutuu vähän hankalasti ja kiireessä sensuroimaan etukäteen yksityisasioita. Mitäpä jos ne olisivatkin omalla nimellä ja rukoilisimme vain Marjan ja Jaakon puolesta voimaa, viisautta ja rauhaa heille sen sijaan, että ilman tarkempaa tietoa rukoilisimme, ettei Marjan naapuri ottaisi avioeroa ja Jaakon lapsi tatuointia?
Sitten on niitä tilanteita, joissa hätää kärsivä ihminen tulee pyytämään kahdenkeskistä esirukousta. Siinä tuntee itsensä, ja ehkä pitääkin tuntea, pieneksi. Ohikiitävässä hetkessä on oltava ihmisen ja hänen Jumalansa välittäjänä. Silloin voisi sortua voimalliseen rukoukseen ja luvata parantumista tai yrittää pyrkiä tilanteesta nopeasti pois, koska tuntee teologista epävarmuutta siitä vastaako Jumala rukouksiin. Paras ratkaisu minusta on ollut kuunnella huolella ja rukoilla sitten lyhyesti ajatellen oikein vakavasti, että tämän minä nyt jätän korkeampiin käsiin, kun muuta en voi. Yhtään en tiedä, mitä sellaisesta rukouksesta on seurannut.
Niitäkin tilanteita on, missä itse olen joutunut kiusallisen esirukouksen kohteeksi. Pohjimmiltaan kai hyvää tarkoittava ihminen on tullut laittamaan käsiään päälleni ja rukoilemaan jotakin, mikä hänen mielestään on ollut minulle tarpeen, yhtään ajattelematta, että se voi olla väkivaltainen kokemus.
***
Yhdessä rukoileminen on intiimi ja luottamusta vaativa hetki. Pitää aina kysyä ensin, sopiiko toiselle, että rukoilen puolestasi. Toisaalta jostakusta voi tuntua vaikealta kieltäytyä rukouksesta, vaikka mieli tekisikin. Saa sanoa ei. Sen voi tehdä nätisti kiittäen ja toivoa, että toinen muistaa sitten vaikka iltarukouksessaan.
Aika vähän tulee sanottua toisille, että muistan sinua iltarukouksessani. Taidan muistaa sinua, hyvä lukija, tänä iltana.
Kirjoitus julkaistu 8.7. ilmestyneessä Kotimaassa.