Koirien kinkereillä otetaan rennosti

Juvan seurakunnassa järjestetään toimintaa paitsi ihmisille, myös koirille.

Koirien kinkerit -tapahtuman taustalla on itsekin koiraharrastajaksi tunnustautuvan kirkkoherra Sirkka Pylkkäsen havainto. Pylkkänen huomasi, että koiraharrastajien joukossa on paljon kirkosta eronneita tai sellaisia, jotka eivät muuten osallistu seurakunnan tilaisuuksiin, vaikka suhtautuisivat hengellisyyteen ja kirkkoon myönteisesti.

Syykin on yksinkertainen: koiraa ei voi ottaa kirkkoon mukaan.

Niin syntyivät Koirien kinkerit. Juvan seurakunta on järjestänyt koiratapahtuman jo kolmesti vanhan maalaistalon pihapiirissä yhteistyössä koirajärjestöjen kuten Juvan kennelkerhon sekä Mikkelin ja Savonlinnan palveluskoirayhdistysten kanssa. Viimeksi koiranruokavalmistaja HauHau sponsoroi koirille makupalat.

Hartautta, laulua ja vapaata temmellystä

Sirkka Pylkkänen luonnehtii Koirien kinkereitä rennoksi matalan profiilin tapahtumaksi. Tilaisuus alkaa hartaushetkellä, jonka jälkeen erilaiset palvelus- ja pelastuskoirat sekä kaverikoirat esittäytyivät. Välillä kanttori laulattaa ihmisvieraita.

Tyhjillään olevassa lammasaitauksessa koirat saavat temmeltää vapaasti.

– Se on aika harvinaista herkkua aikakautena, jolloin koirien pitää olla hihnassa, Pylkkänen sanoo.

Hänellä itsellään on kaksi koiraa, tsekinpaimenkoira Pessi ja saksanpaimenkoira Illi. Pylkkäsen mukaan sellaisia tapahtumia, jossa koirat voivat tavata toisiaan vapaan ajanvieton merkeissä ilman kilpailua ja arvostelua, järjestetään aika vähän.

Koirille, mutta ennen kaikkea ihmisille

Koirien kinkerit ovat koonneet kaikkina kolmena kertana satakunta koiraa ja noin puolitoistakertaisen määrän ihmisiä.

Sirkka Pylkkänen kertoo, että ensisijaisesti tapahtuma on järjestetty ihmisille. Moni tulee paikan päälle myös ilman koiraa tapaamaan koiria ja koiraharrastajia. Pylkkänen kertoo huomanneensa, että koira on hyvä jäänmurtaja myös ihmisten välisissä tapaamisissa.

– Minulla on sellainen ajatus, että ne uskovaiset, joilla ei ole koiraa mutta jotka haluavat viettää toukokuisen sunnuntai-iltapäivän ulkona, voisivat tulla Koirien kinkereihin haastelemaan koiraihmisten kanssa. Mikä on sen helpompi tapa aloittaa keskustelu kuin sanoa jotain kaunista toisen koirasta. Siitä puheet voivat luontevasti mennä myös syvällisemmille alueille.

Muissa seurakunnissa ei ole ainakaan Pylkkäsen tietojen mukaan järjestetty vastaavia tapahtumia, joihin koirat kutsuttaisiin mukaan. Niille olisi kuitenkin tilausta. Juvan koirien kinkerit ovat koonneet seudun koiraharrastajia yli sadan kilometrin säteellä. Viime keväänä kävijöitä tuli Pirkkalasta asti.

Koiraharrastajia ja evankelisluterilaista kirkkoa yhdistää sitä paitsi eräs hauska kuriositeetti, yhteinen kirjainlyhenne.

– Koiraharrastajille evl-lyhenne tarkoittaa erikoisvoittajaluokkaa. Se on aika hauskaa näin luterilaisittain, Pylkkänen nauraa.

Kuva: Sirkka Pylkkänen. Koirien kinkereillä koirat voivat tavat toisiaan vapaasti ilman arvostelua tai kilpailua.

Edellinen artikkeliKeskitalo: ”Tasa-arvoinen katsomusopetus turvaa oppilaan vakaumusta tukevan opetuksen”
Seuraava artikkeliKansalaisaloite ehdottaa uutta katsomusainetta

Ei näytettäviä viestejä