Siitä on melko tarkkaan 17 vuotta. Jaana Mertaniemi pakkaili tavaroita perheen laivareissua varten. Jo lukiossa toisiinsa rakastunut pariskunta oli kärsinyt yli 10 vuotta lapsettomuudesta, mutta nyt heillä oli reilun vuoden ikäinen Mikko ja toista poikaa odoteltiin 30 raskausviikon paremmalla puolella.
Yhtäkkiä Jaanasta tuntui, että kaikki ei ole hyvin. Vauva ei liikkunut vastassa. Hän soitti miehelleen Eskolle ja pyysi tätä tulemaan aiemmin töistä kotiin, jotta perhe voisi käydä Jorvin sairaalassa ennen laivalle menoa.
– Laivareissu jäi tekemättä. Meille tuli sitten vähän toisenlainen risteily, Esko toteaa nyt perheen olohuoneessa katsoen kuolleena syntyneen Matiaksen kuvaa.
”Siinä hetkessä koin ruumiista irtautumisen”
Jaana muistaa tapahtumat Jorvissa kaoottisina. Kätilö ei löytänyt sydänääniä. Iäkäs lääkärimies ei tahtonut millään saada sanotuksi pariskunnalle, että vauva on kuollut.
– Lopulta hän sanoi, että rouva hyvä, tämäkin on tapa kuolla. Joku muu kuolee liikenneonnettomuudessa. Te voitte saada vielä vaikka kuinka monta lasta, Jaana muistelee.
Sanat eivät lohduttaneet pitkään lapsettomuudesta kärsineitä, shokissa olevia vanhempia. Mikko-poika pelkäsi vieraita ihmisiä ja huusi suoraa huutoa.
– Siinä hetkessä koin ruumiista irtautumisen. Katselin itseäni ja kaikkia huoneessa olevia katon rajasta yläviistosta. Tilanne oli aika epätodellinen, Jaana kertoo.
Pariskunta olisi haluttu lähettää kotiin, mutta he kieltäytyivät lähtemästä. Jaanan vanhemmat hakivat Mikko-pojan hoiviinsa ja synnytys käynnistettiin vielä samana iltana.
”Oli helpottavaa, että kuolleellekin lapselle sai antaa nimen”
Kätilö oli inhimillinen ja eli Mertaniemien kanssa tunteella läpi tätä erityistä syntymää. Kun Matias syntyi, kätilö kantoi poikaa koko ajan käsivarsillaan. Häntä ei laitettu kärryyn tai kaukaloon.
Pojasta otettiin kaikki mahdolliset laboratorionäytteet, jonka jälkeen vanhemmat saivat olla lapsen kanssa rauhassa synnytyssalissa niin kauan kuin halusivat.
– Vasta pojan synnyttyä uskoimme, että hän on kuollut. Oli pakko luopua toivosta. Emme koskaan nähneet hänen silmiään.
Vanhemmat halusivat, että pappi tulee siunaamaan lapsen.
– Oli helpottavaa, kun pappi sanoi, että kuolleellekin lapselle voi antaa nimen, vaikkei häntä voi kastaa. Veisasimme Mä silmät luon ylös taivaaseen. Hetki oli kaunis, Jaana muistelee.
Kun lapsi alkoi jäykistyä, vanhemmat tajusivat, että on aika sanoa hyvästit. Se oli kova pala.
– Jäin tuijottamaan vaaleankeltaista ovea, josta kätilö kantoi pojan ulos. Näin jälkeen päin usein unessa sen oven.
Mertaniemet eivät halunneet kuvata lastaan, mutta sairaala otti pojasta kuvan. Vain pari päivää myöhemmin Jaana ja Esko hakivat kuvan kotiin ja kokevat sen olemassaolon nyt äärimmäisen tärkeäksi. Se on takan reunalla perheen kolmen muun lapsen kuvien joukossa. Se löytyy myös Matiakselle tehdystä albumista.
”Papit eivät jeesustelleet vaan kohtasivat meidät viisaasti”
Mitään selitystä lapsen kuolemalle Mertaniemet eivät koskaan saaneet. Toisaalta se oli helpotus: ei tarvinnut pelätä, että sama tapahtuisi perinnöllisistä syistä uudestaan. Toisaalta se jätti ilmaan paljon kysymyksiä, jotka ruokkivat väärää syyllisyyttä.
Pariskunta koki saavansa paljon apua, lohtua ja rauhaa paitsi sairaalapapin kohtaamisesta myös keskusteluista oman seurakuntansa papin ja perhepapin kanssa.
– Hoin perhepapillemme, että Jumala kosti nyt meille isiemme synnit. Hän rauhoitti minut sanomalla, että syntymätön lapsi oli täysin viaton eikä minun kuulu syyttää tapahtuneesta itseäni tai ketään muutakaan, Jaana kertoo.
Hautajaisvalmistelut kiinnittivät sumussa elävät vanhemmat arkeen. Heti ensimmäisenä arkipäivänä Mertaniemet marssivat ilman ajanvarausta Espoonlahden seurakunnan kirkkoherranvirastoon.
– Kerroimme, että vauvamme on kuollut. Meidät otti vastaan ihana naispappi, jolla oli aikaa kaikessa rauhassa keskustella ja neuvoa. Hän oli itse aiemmin menettänyt lapsensa ja osasi valita sanansa oikein.
Esko ja Jaana Mertaniemi arvostivat sitä, että kukaan heidän kohtaamistaan papeista ei jeesustellut. He eivät yrittäneet selittää tapahtunutta Jumalan tahdoksi. Sama herkkä viisaus jatkui seurakunnan sururyhmässä, jossa he kävivät reilun vuoden ajan.
– Kyseenalaistimme rajusti Jumalan olemassaolon. Jos hän on, kuinka hän olisi antanut syntymättömän lapsemme kuolla? Jaana kertoo.
– Jumalalle saa olla vihainen, hän kestää sen kyllä, toteaa Esko.
Jaana ei jaksanut rukoilla, mutta häntä kannatteli körttimummonsa opetus, jonka mukaan huokauskin riittää, Jumala kuulee kyllä. Myöhemmin pariskunta on saanut lohtua taivasajatuksesta ja jälleennäkemisen toivosta.
– Ajattelemme, että Matias on nyt sekä meidän vanhempien että elävien sisarustensa suojelusenkeli, Esko sanoo.
”Naapurin odottavat äidit tulivat ja halasivat”
Hautajaispäivänä oli hurja syysmyrsky. Hautausluvan saaminen meni aivan viime tinkaan, mutta se oli vain byrokratiaa. Sateenvarjot taittuivat linkkuun, ja hautausmaata ympäröivät puut hehkuivat väkevissä syksyn väreissä.
Mertaniemet hakivat lapsen itse sairaalasta kirkkoon. Arkku oli auki, ja pojalla oli kaulassaan vanhempien ostama kultainen risti.
– Oli hyvä, että näimme lapsen vielä. Hän näytti vain kuorelta.
Eskolle oli hurja hetki kantaa oma poikansa kirkosta haudalle. Asian muistelu tuo yhä vahvat tunteet pintaan. Vaarit laskivat pienen valkoisen arkun hautaan, joka luotiin pohjalaiseen tapaan heti umpeen. Perheen kaikki isovanhemmat ovat kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta.
Pieni muistotilaisuus oli leppoisa ja kaunis. Muisteltavaa ei paljon ollut.
Hautajaisten jälkeen iski tyhjyys. Onneksi monet naapurit ja ystävät uskalsivat kohdata, tulla kylään ja koskettaa.
– Taloyhtiössämme odotettiin sinä vuonna kahdeksassa perheessä vauvaa. Pelkäsin, että olisin ollut muille äideille uhka, kun meille kävi näin. Mutta he tulivat kylään, toivat kukkia ja itkivät kanssamme. Se oli valtavan tärkeää, Jaana sanoo.
”Hauta on minulle akkujen latauspaikka”
Haudasta on tullut perheelle tärkeä paikka. Puolen vuoden ajan Jaana kävi siellä joka päivä, ja vuosien ajan hän halusi pitää hautakynttilässä ikuista tulta.
Matiaksen syntymäpäivänä Mertaniemet käyvät edelleen laulamassa pojalle onnittelulaulun haudalla. Jouluisin veisataan Maa on niin kaunis.
– Hauta on minulle akkujen latauspaikka. Jos mikä tahansa asia kotona tai töissä ahdistaa kovasti, lähden Matiaksen haudalle. Puhun siellä asiani ääneen ja itken. Sitten helpottaa, Jaana kertoo.
Aikanaan Anttilasta muutamalla markalla ostettu enkeli on säilynyt tallessa ja ehjänä haudalla kaikki vuodet. Mikko-veli luuli pienenä enkelipatsasta Matiakseksi ja esitteli sille uusia lelujaan.
”Tämä vahva kokemus on tuonut suhteellisuudentajua”
Kun perhe myöhemmin tapasi vertaisiaan Käpy ry:ssä, he tajusivat, että tällaista vain tapahtuu, muillekin. Selitystä ei tarvita. Esko ja Jaana ovat toimineet tukihenkilöinä toisille lapsensa menettäneille, vetäneet vertaistukileireillä ryhmiä ja vaikuttaneet myös yhdistyksen hallituksessa.
Mertaniemien mukaan on tärkeää, että jokainen saa elää surun omalla tavallaan ja omassa aikataulussaan. Yksin ei kannata jäädä ja padota tuskaa sisälleen. Apua ja tukea löytyy kyllä. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Kun aika on, surun voi antaa myös mennä. Se ei ole lapsen hylkäämistä.
– Elämä menee niin kuin menee, eikä sitä voi muuttaa. Tämä on ollut vahva kokemus, joka on pannut arvoja uusiksi ja tuonut suhteellisuudentajua. Uskomattoman iso merkitys sillä pienellä on ollut perheellemme, Esko summaa.
Vertaistukea: KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry
• KÄPY ry on vertaistukiyhdistys, joka tukee lapsikuoleman kokeneita perheitä kuolleen lapsen iästä ja kuolinsyystä riippumatta. Yhdistyksellä on eri puolilla Suomea yli 100 vapaaehtoista, jotka toimivat esimerkiksi vertaistukiryhmien ohjaajina ja tukihenkilöinä. Yhdistys viettää 25-vuotisjuhliaan ensi viikon lauantaina.
• Yhdistys järjestää myös vertaistukileirejä. Sisaruksensa menettäneille kouluikäisille lapsille on omia vertaistukiryhmiä ja nuorille on oma keskustelupalsta Facebookissa. Kokemuksia ja tukea jaetaan myös kaksi kertaa vuodessa ilmestyvässä KÄPY-lehdessä.
• Yhdistys jakaa tietoa lapsikuolemaperheiden tukemisesta kaikille, joita lapsen kuolema jollain tavalla koskettaa. Yhdistyksen nettisivuilla on avattu myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille suunnattu materiaalipankki.
• Käpy ry:n tukipuhelin päivystää maanantaisin ja torstaisin kello 8.30–11.30 numerossa 045–325 9595. Sähköpostilla yhdistykseen saa yhteyden osoitteella tuki@kapy.fi.
Kuva: Matti Pirhonen