Kirkon johtamisforum koolla Helsingissä – Panelistit: Piispan viran pitäisi olla määräaikainen

Kirkossa esimiehinä työskenteleviä kokoontui torstaina kaksipäiväiseen Kirkon johtamisforumiin Helsinkiin. Osallistujien joukossa oli muun muassa kirkkoherroja sekä Kirkkohallituksen ja tuomiokapitulien työntekijöitä eri puolilta Suomea. Kaikkiaan johtamisforumiin osallistuu noin 200 johtavaa viranhaltijaa.

Aamunavauksen pitänyt Helsingin piispa Teemu Laajasalo totesi aluksi, että on ”kiva olla kohun keskeltä omien keskellä”. Hän muistutti, että johtavassa tehtävässä olevan ihmisen erityisen armolahjan pitäisi olla työntekijöiden rohkaiseminen sekä työntekijöiden lahjojen tunnistaminen ja ääneen tunnustaminen.

Minne menet Suomen kirkko? -otsikoidun paneelikeskustelun alusti kirkolliskokouksen tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Katri Korolainen. Hän antoi raamia kirkon tulevaisuuskeskustelulle nostamalla esille luvun 43 prosenttia. Se on kastettujen osuus Helsingissä syntyvistä vauvoista.

Kuopion Männistön seurakunnan kirkkoherran Aulikki Mäkisen johtamassa paneelikeskustelussa nousi esille erilaisia teemoja toimintakulttuurin muutoksesta. Näitä ovat muun muassa työnantajaprofiilin selkiyttäminen, taloudelliseen ja toisaalta henkiseen polarisaatioon vastaaminen sekä seurakuntien erilaisuuden ymmärtäminen.

Hiippakuntadekaani Kai Peltonen Espoon tuomiokapitulista sanoi, että hänen mielestään kirkon pitäisi olla aloitteellinen kirkollisverosta luopumisessa eikä odottaa sitä, että päätös tulee muualta. Peltonen muistutti, että valtaosa maailman kirkoista elää kirkollisverottomassa todellisuudessa.

Toimintakulttuurin muutosta saattaisi edistää myös piispan viran määräaikaisuus. Panelisteista Katri Korolainen ja Kai Peltonen olivat sitä mieltä, että piispan virka pitäisi muuttaa määräaikaiseksi. Kirkkoneuvos Pekka Huokuna ei halunnut ottaa määräaikaisuuteen kantaa.

Kirkon johtamisforumin järjestävät Kirkkopalvelut, Seurakuntaopisto, Kirkkohallitus, Aki – Kirkon akateemiset sekä Kirkon alat.

Kirkkopalvelut on Kotimaata kustantavan Kotimaa Oy:n suurin omistaja.

Kuva: Mari Teinilä

Edellinen artikkeliEmpatia on myötätuntoista halua ymmärtää muita – myös netissä!
Seuraava artikkeliKolumni: Kirkossa varastetaan työnantajalta useammin aikaa kuin rahaa

Ei näytettäviä viestejä