Kirkolliskokous äänesti pois ”uskontojen nostamisen” kirkon viestinnästä

Kirkolliskokous päätti muuttaa kirkkohallituksen talous- ja toimintasuunnitelmasta kohdan, jossa Kirkon tiedotuskeskus (KT) linjaa toimintaansa. Kirkolliskokouksen mielestä KT:n ei tule nostaa esiin muita uskontoja viestinnässään.

Muutos tehtiin kirkolliskokousedustaja, Savonlinnan kirkkoherra Sammeli Juntusen ehdotuksesta. Juntunen nosti saman asian esille myös vuosi sitten, silloin ehdotus ei mennyt läpi. Nyt samansisältöinen ehdotus voitti selvästi.

Juntunen sanoo kiinnittäneensä huomiota toimintasuunnitelman lauseeseen, jonka mukaan KT sanoo nostavansa esiin uskoa ja uskontoja kirkon strategian hengessä.

– Ei kirkon strategiassa puhuta muista uskonnoista ja niiden esille nostamisesta, vain meidän omasta uskonnostamme. Ei kirkko voi mieltää itseään kaikkien uskojen asiantuntijaksi. Meillä on sanoma kolmiyhteisestä Jumalasta, emme ole uskontojen suhteen puolueettomia.

Juntunen vetoaa myös tiukentuneeseen talouteen, jolloin kannattaa keskittyä oman sanoman esillä pitämiseen.

­– En tarkoita, ettei muita uskontoja tulisi käsitellä lainkaan. On esimerkiksi tärkeä kertoa uskontodialogista.

Kirkon viestintäjohtaja Tuomo Pesonen sanoo, että KT ei voi sulkea silmiä todellisuudelta.

– Kirkon tiedotuskeskus huomio jatkossakin viestinnässään ja ohjelmatuotannossaan kirkon ja ylipäätään kristittyjen ja muiden uskontojen vuoropuhelun osana suomalaista ja globaalia todellisuutta. On vain kirkon etu, että asiasta huolehtii kirkon oma toimija, Pesonen kommentoi.

Lue: Kirkolliskokous äänesti KT:n ohjelmien sisällöstä

Edellinen artikkeliUskonnollisuuden muutoksessa ei kyse kristinuskon ja ateismin vaihtokaupasta
Seuraava artikkeliVatikaani valmistautuu synodiin kyselytutkimuksella

Ei näytettäviä viestejä