Kirkkoherra pyörsi päätöksensä: Saamelaismuusikko Wimme Saari on sittenkin tervetullut Sippolan kirkkoon

Saamelaismuusikko Wimme Saari on tervetullut konsertoimaan Sippolan kirkkoon kesäkuussa, sanoo Anjalankosken seurakunnan kirkkoherra Eija Murto. Hän oli viime viikolla kieltänyt Wimme Saaren ja hänen kanssaan esiintyvän muusikon Tapani Rinteen konsertin. Päätös sai valtakunnallista huomiota. Kotimaa24:n uutisen asiasta voit lukea täältä.

Murto kertoo joutuneensa päätöksen vuoksi monenlaisten paineiden kohteeksi. Hän kiittää Mikkelin piispan Seppo Häkkisen tilanteessa antamaa tukea.

– Kieltävä päätös koettiin suhtautumisena saamelaiskulttuuriin yleensä, mutta siitä ei ollut kyse. Tein päätöksen sen tiedon varassa, joka minulla oli, mikä osoittautui riittämättömäksi.

Murto painottaa, että Wimme Saaren ja Tapani Rinteen konsertti ei ollut erityistapaus, vaan kaikkia kirkkokonsertteja arvioidaan samalla tavalla varsinkin, jos taitelija ei ole ennestään tuttu. Saaren tapauksessa myös joiku taidemuotona oli kirkkoherra Murrolle vieras.

– Aina mietimme seurakunnassa, onko jokin konsertti sopiva juuri kirkkotilaan. Kirkko on kuitenkin pohjimmiltaan jumalanpalvelustila.

Murto kertoo, että hän sai konsertin järjestäjältä tarkentavaa tietoa Wimme Saaren joikujen sisällöstä. Kanttorinsa kanssa keskusteltuaan hän päätyi tekemään uuden päätöksen.

– Olen selostanut tapahtumien kulkua myös seurakuntaneuvostolle, ja meillä oli yhteisymmärrys, että uusien tietojen valossa konsertti on tervetullut.

Oulun piispakin kommentoi

Wimme Saaren konsertin kieltämistä kommentoi myös Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo, vaikka sanoikin, ettei voi puuttua tosien hiippakunnan asioihin. Keskitalon kommentti julkaistiin Facebookissa sekä saameksi että suomeksi.

Keskitalo totesi yleisellä tasolla, että saamelainen perinteinen joiku, jossa aihepiirinä ovat enimmäkseen luontoaiheet, sopii kirkkoon aivan yhtä hyvin kuin vaikkapa klassinen musiikki.

”Saamelaisten perinteiset veisuut puolestaan ovat virsitulkintoja saamenkielillä. Ne tietenkin sopivat kirkkoon. Näissä asioissa sisältö ratkaisee”, Keskitalo sanoi.

Keskitalo myös arveli, että Sippolan kirkon tapauksessa ja siitä virinneessä keskustelussa ei ole ehkä sittenkään syvimmältään kysymys yksinomaan Wimme Saaren konsertista, vaan siitä, onko saamen kielillä ja kulttuurilla sijaa kirkossa.

”Ajankohtainen tapaus on saamelaisyhteisön keskuudessa otettu pettymyksellä vastaan ehkäpä siitä syystä, että on vielä niin lyhyt aika siitä, kun saamenkieliä ja joikuja ei toivotettu tervetulleeksi kirkkoihin. Uskon, että Oulun hiippakunnassa tässä ollaan jo montakin askelta edellä”, Keskitalo kirjoitti.

Anjalankosken seurakunnan kirkkoherra Eija Murto ei halua kommentoida Keskitalon näkemystä muuten kuin toteamalla, että ymmärtää Keskitalon puhuvan erilaisesta maisemasta ja kulttuurista käsin.

Kuva: Sippolan kirkko. Kouvolan seurakuntayhtymä / Kouvolan kameraseura

Lue myös:

Anjalankosken kirkkoherra torppasi saamelaismuusikon konsertin kirkossa – järjestäjä pöyristyi

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliPorvoon seuraavan piispan nimi selviää tänään – lue vaalitulokset Kotimaa24:stä
Seuraava artikkeliPiispa Jukka Keskitalo kansanedustajille: ”Jumala ei ole mikään iltapäivälehden toimittaja”

Ei näytettäviä viestejä