Kirkkoa haastetaan mukaan yhteiskuntatakuun toteutukseen

Työ- ja elinkeinoministeriön yhteiskuntatakuutyöryhmä luovutti torstaina väliraporttinsa. Työryhmä on listannut toimia, joilla pyritään helpottamaan nuorten pääsyä koulutukseen ja työhön ja tätä kautta mukaan yhteiskuntaan.

Yhteiskuntatakuun on määrä tulla voimaan vuonna 2013. Se on kirjattu hallitusohjelmaan. Takuun tavoitteena on taata koulutus-, harjoittelu-, työpaja-, kuntoutus- tai työpaikka alle 25-vuotiaille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille.

Väliraportissaan työryhmä esittää  esimerkiksi yhteiskuntatakuun koulutustakuuta perusasteen päättäneille nuorille, jotka ovat vailla koulutuspaikkaa tai tutkintoa; ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen lisäämistä sekä Sanssi-kortin vakinaistamista. Sanssi on nuorten palkkatukeen perustuva työllistymisseteli. Kunnille ryhmä säätäisi vastuun perusopetuksen päättävien nuorten ohjauksesta.

”Kyseessä on koko yhteiskunnan hanke, jonka toteutua edellyttää yhteistä talkoohenkeä. Siksi mm. kolmannen sektorin järjestöjen, kirkon sekä eri tahojen vapaaehtoistyöntekijöiden osallistuminen yhteiskuntatakuun toteutukseen on tärkeää”, väliraporttiin on kirjattu.

Yhteiskuntatakuutyöryhmä laajentaisi etsivän nuorisotyön koko maahan hallitusohjelman mukaisesti. Toiminnan ensimmäisenä lakisääteisenä vuotena 2011 etsivä nuorisotyö tavoitti 9200 nuorta.

– Tämä on 3500 nuorta enemmän kuin vuonna 2010. Nuorten määrän kasvu kertoo siitä, että nuoret itse hyväksyvät etsivän nuorisotyön tuen. Se tarkoittaa, että toiminta on nuorista uskottavaa ja nuoret luottavat siihen, nuorisoasioista vastaava kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki totesi Nuorten yhteiskuntatakuu -työryhmän tiedotustilaisuudessa torstaina Helsingissä. Hänen mukaansa nuorisotyön laajentaminen edellyttää eri toimijoiden yhteistyötä.

Nuorisolakia täydennettiin viime vuoden alusta kuntia velvoittavalla säädöksellä monialaisesta yhteistyöstä. Kunnassa on oltava paikallisten viranomaisten yhteistyön suunnittelua ja toimeenpanoa varten nuorten ohjaus- ja palveluverkosto. Verkostossa on oltava edustus opetus-, sosiaali-, terveys ja nuorisotoimesta sekä työhallinnosta ja poliisihallinnosta. Yhteiskuntatakuuryhmän väliraportissa muistutetaan, että verkostoon voi kuulua muita kunnan, valtion tai seurakunnan viranomaisia.

Lue väliraportti

FAKTA

* Tällä hetkellä vailla toisen asteen tutkintoa olevia nuoria on peräti 110 000.

* Heistä arviolta 40 000 on kaiken aktiivitoiminnan ulkopuolella.

* Vuosittain noin 4 000 nuorta jää peruskoulun jälkeen ilman koulutuspaikkaa. Lisäksi 25 prosenttia keskeyttää ammatillisen koulutuksen ja noin 10 prosenttia lukion. Tämä johtaa siihen, että jokaisesta ikäluokasta 15 prosenttia jää vaille toisen asteen tutkintoa.

Edellinen artikkeliTurun tuomiokirkossa Jeesuksen aikaisia luunpalasia
Seuraava artikkeliUgandassa pelätään Kony-elokuvan pahentavan traumoja

Ei näytettäviä viestejä