Kiihtelysvaaran seurakuntatalon laajennus alkaa kesäkuussa

Kiihtelysvaaran seurakuntataloa ryhdytään peruskorjaamaan ja laajentamaan kesäkuussa. Hankkeen kustannusarvio on noin 690 000 euroa ja sen on määrä valmistua lokakuun loppuun mennessä. Aikataulusta päätti Joensuun evankelisluterilaisten seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto.

Jo viime syksynä päätettiin, että laajennusosa on suuruudeltaan 122 neliömetriä. Se sisältää muun muassa kerhotilan, toimistotilan sekä työntekijöiden työhuoneita. Laajennuksen valmistuttua seurakuntayhtymä aikoo myydä Kiihtelysvaaran pappilan, jossa sijaitsee nyt seurakunnan toimisto.

Joensuun yhteinen kirkkoneuvosto päätti myös, että Joensuun seurakuntakeskuksen niin sanotun vanhan osan ilmanvaihtojärjestelmä uusitaan nykyisten rakentamismääräysten mukaisiksi. Hanke toteutetaan kesä-syyskuussa ja sen kustannusarvio on 422 000 euroa.

Neuvosto päätti myös poistaa Rantakylän kirkon kellotapulin vieressä olevan vesialtaan. Sen on todettu olevan vaarallinen lapsille ja sen hoito on työlästä. Altaan alue laatoitetaan.

Edellinen artikkeliEuro per jäsen – Muonio haastaa seurakunnat tukemaan Ylivieskaa
Seuraava artikkeliSuomessa maailman ensimmäiset sukellusseurat

Ei näytettäviä viestejä