Kenelle nuija kuuluu?

Kirkolliskokous äänesti toissa viikolla yksinkertaisella enemmistöllä sen puolesta, että seurakuntaneuvostojen puheenjohtajina saisivat toimia vaaleilla valitut maallikot. Nyt puhetta johtavat kirkko­herrat, jotka muutoksen toteutuessa menettäisivät yhden vanhoista tehtävistään.

Kirkkolain muutosta vaativa esitys lähetettiin vielä Kirkkohallituksen valmisteluun. Myös piispainkokous antaa asiasta lausunnon. Asia palaa kirkolliskokoukseen keväällä 2014.

Tavoitteena hallinnon selkiyttäminen

Muutoksen puolesta äänestäneiden mielestä seurakuntaneuvostojen maallikkopuheenjohtajuus selkeyttäisi hallintoa. Nykyisessä käytännössä kirkkoherroilla on kunnallishallintoon verrattuna monia rooleja.

– Kirkkoherran asema on hankala. Nykyisessä järjestelmässä hän on esittelijä, valmistelun johtaja, neuvoston puheenjohtaja sekä toimeenpanija. Lisäksi hän on seurakunnassa jossain mielessä itsensä esimies. Kirkkoherroilla olisi enemmän tilaa olla esimiehiä, jos he toimisivat seurakuntaneuvostossa jäseninä ja esittelijöinä, tiivistää kirkolliskokousedustaja, Lahden seurakuntien viestintäpäällikkö Markku Jalava.

Maallikkotoimintaa lisättävä

Yle Savon toimittaja, kirkolliskokousedustaja Pekka Niiranen ajattelee, että maallikkopuheenjohtajat antaisivat kirkon hallinnosta ulospäin nykyistä fiksumman kuvan. Lisäksi muutos noudattaisi maan yleisiä hallintoperiaatteita.

Niiranen on toiminut pitkään seurakuntien luottamushenkilönä. Hänen mielestään maallikkopuheenjohtajalla ei tarvitsisi olla erityisiä tietoja kirkon tunnustuksesta.

– Riittää, että on konfirmoitu seurakunnan jäsen. Asiat liittyvät usein talouteen ja hallintoon, joten teologista tietämystä ei tarvitse edellyttää. Ja tarvittava teologinen asiantuntemushan tulisi edelleen kirkkoherran kautta.

Niiranen muistuttaa myös, että maallikkojen toiminnan osuutta on joka tapauksessa lisättävä seurakuntien kaikilla tasoilla.

Myös Jalava pitää ongelmallisena, jos maallikkopuheenjohtajalta edellytetään erityistä teologian tuntemusta.

– Kaste riittää seurakunnan asioissa. Voidaan tietysti edellyttää, että vastuullisessa tehtävässä perehdytään asioi­hin. Tehtävä opettaa, mutta minusta lähdetään vaarallisille vesille, jos maallikoille asetetaan lisää ehtoja.

”Kritiikki kertoo pelosta”

Pappisliiton puheenjohtajana toimiva Alavieskan kirkkoherra Eija Nivala äänesti kirkolliskokouksessa maallikkopuheenjohtajuuden puolesta. Hän on saanut kannastaan sekä myönteistä että kielteistä palautetta.

– Puheenvuorossani kirkolliskokouksessa pidin maallikkojen puheenjohtajuutta mahdollisuutena, en välttämättömyytenä, Nivala tarkentaa.

Nivala uskoo, että hänen saamansa kritiikki kertoo peloista. Kriitikot pelkäävät, että jos kirkkoherrat eivät johda seurakuntaneuvostojen työtä, papiston asema alkaa murentua.

– Haluan itse uskoa, että muutoksen myötä kirkkoherrojen johtajuus vain paranee. Toki puheenjohtajuus on yksi johtamisen väline, ja sen poistumisen myötä johtajuus muuttuu myös vaativammaksi.

Talouspuoli ei saa tehdä teologiaa

Luvian seurakunnan kirkkoherra Tapio Seppälä laati kirkolliskokouksessa nykykäytäntöä puolustavan esityksen. Se kuitenkin hävisi viimeisessä äänestyksessä hallintovaliokunnan esitykselle.

Kirkko ei Seppälän mukaan kaadu, vaikka puheenjohtajina toimisivatkin maallikot.

– Voisi tietysti odottaa, että tehtävään valittu osallistuisi hiippakunnan koulutukseen, jolla varmistettaisiin kirkon tuntemus ja perusasioiden hallinta.

Seppälän mukaan pappisviralla on seurakunnan hallinnossa korvaamaton rooli.

– Jos hengelliselle puolelle ei anneta kohtuullista vaikutusvaltaa, talouspuoli saattaa alkaa tehdä teologiaa, joka ei ehkä vastaakaan kirkkoherran arvioimia seurakunnan tarpeita. Kirkossa joku tekee aina teologiaa, jopa tietämättään.

Seppälän mielestä kirkollinen demokratia on jossain määrin erilaista kuin kunnallinen.

– Kirkon virkaan kutsuttu on siinä hommassa täysin liossa. Luterilaisestikin voidaan ajatella, että pappeudessa saadaan ainakin sosiologisesti lähtemätön jälki. Seurakunta ei ole kunnan jatke tai etäispääte, vaan Kristukseen uskovien yhteisö. Myös Martti Luther oli sitä mieltä, että meidän virkarakenteemme pitäisi muistuttaa vanhojen kirkkojen järjestelmää. Jos meistä taas tulisi vapaakirkko, maallikot päättäisivät lähes kaikesta.

”Demokratia ei voi korvata teologiaa”

Mikkelin hiippakunnan piispan Seppo Häkkisen mukaan kirkkoherrojen johtajuuteen kuuluu toiminnan, työyhteisön ja hallinnon johtamista sekä seura­kuntalaisten hengellistä johtamista. Häkkisen mielestä osa-alueet kuuluvat yhteen.

Häkkinen muistuttaa, että papinvirka perustuu luterilaisen tunnustuksen mukaan jumalalliseen asetukseen. Vaikka tarkoituksenmukaisuus on kirkon hallinnon järjestämisessä olennaista, Häkkisen mukaan on otettava huomioon myös teologiset näkökohdat. Tästä näkökulmasta kirkkoherran johtajuus liittyy kirkon oppiin, ja pappien edustus hallinnossa on myös teologinen asia.

Häkkinen pitää mahdollisena, että kysymys seurakuntaneuvoston puheenjohtajuudesta romuttaa seurakuntauudistuksen: se ei ehkä saa kirkolliskokouk­sen määräenemmistöä taakseen.

– Siksi en pitänyt viisaana, että tällainen periaatteellinen kysymys oli hallintovaliokunnan mietinnössä ilman, että perustevaliokunnalla olisi ollut mahdollisuus lausua siitä kantansa tai että siitä olisi tehty muuten perusteellinen valmistelu, Häkkinen sanoo.

Häkkisen mielestä kirkko ja demokratia eivät ole toisilleen vastakkaisia asioita, vaikka kirkko on paljon modernin demokratian­ käsitettä vanhempi. Hän pitää demokratian arvoja kirkolle tärkeänä, mutta kirkon elämässä vallitsee demokratiaakin vanhempi ja syvempi periaate, yleinen pappeus.

– Seurakuntalaiset ovat oikeutettuja käyttämään äänivaltaansa, mutta yleisen pappeuden perusteella heidät on lisäksi kutsuttu osallisiksi Kristuksen pelastusteoista ja kirkolle annetusta tehtävästä. Demokratia ei voi kirkossa korvata teologiaa ilman, että kirkko menettää ainutlaatuisuutensa.

Näin valta jaetaan muissa kirkoissa

Pappeuden ja maallikkouden suhdetta luterilaisissa kirkoissa voi kuvata janana, jossa ollaan joko lähempänä erityisen viran päätä tai maallikkouden korostumisen päätä.

Vanhojen valtionkirkkojen Pohjoismaissa, varsinkin Suomessa, papit ovat kirkon hallinnossa merkittävimmässä asemassa: niin seurakunnissa, rovastikunnissa, hiippakunnissa kuin kirkon keskushallinnossakin maallikoilla on edustus, mutta ylintä puhe- ja toimeenpanovaltaa käyttävät yleensä papit ja piispat.

Esimerkiksi Itävallan, Slovakian, Unkarin, Kroatian ja Romanian luterilaisissa kirkoissa papin rinnalla on hallinnon kaikilla tasoilla vaaleilla valittu maallikkojohtaja.

Pohjois-Amerikassa luterilaiset seurakunnat ovat hyvin itsenäisiä, ja maallikot käyttävät niissä ylintä valtaa. Jos luottamus pappiin rakoilee, tämän työsuhde voidaan päättää hyvin nopeasti.

Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa-lehdessä.

Edellinen artikkeliPoikien paratiisin isähahmo
Seuraava artikkeliAL: Pubin mainos ilmestyi seurakuntatalon katolle

Ei näytettäviä viestejä