”Kekkonen ei ollut kirkolle ihannepresidentti”

Kekksoskirjakansi205Ville Jalovaara toteaa kirjassaan muun muassa, ettei Urho Kekkonen ollut kirkon näkökulmasta ihannepresidentti.

Kirkko, Kekkonen ja politiikka 1962–1982 on jatkoa Ville Jalovaaran väitöskirjalle Kirkko, Kekkonen ja kommunismi poliittisina kriisivuosina 1958–1962, joka ilmestyi vuonna 2007.

Jalovaaran teoksessa tarkastellaan, mikä oli evankelis-luterilaisen kirkon ja Kotimaa-lehden suhde politiikkaan Kekkosen presidenttikauden kahtena viimeisenä vuosikymmenenä. Tutkimuksesta selviää, että kulttuuri-ilmapiirin äkillinen viileneminen yllätti kirkon johdon 1960-luvun puolivälissä, kun nuorten radikaalien arvostelu kirkon asemaa kohtaan alkoi kuulua äänekkäänä. Seuranneina vuosina kirkko koki haastajikseen kaikki vasemmistopuolueet SDP:tä myöten. Viimeistään tuolloin alkoi olla myös selvää, ettei Urho Kekkonen ollut kirkon näkökulmasta ihannepresidentti.

Kirja julkistetaan 9.11. Helsingin ylipistossa. Julkistamistilaisuudessa Jalovaaran kanssa keskustelee ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd). Kirjan kustantaa Suomen kirkkohistoriallinen seura.

Edellinen artikkeliUusi Tie: Halla-aho ei jaa Jeesuksen ajatusmaailmaa
Seuraava artikkeliYhdysvallat luottaa edelleen Jumalaan

Ei näytettäviä viestejä