Kehitysvammaisten ohjaaja, kuoronjohtaja Leif Mäntyniemi kättelee huomenna illalla presidenttiparia

Kauhajokelainen kehitysvammaisten kuoronjohtaja Leif Mäntyniemi juhlistaa huomenna Suomen itsenäisyyttä presidentinlinnassa. Juhlien jälkeen jatkuu valmistautuminen joulun kirkkokonsertteihin.

Neljä vuotta sitten Kauhajoen kehitysvammaisten toimintakeskuksessa alkoi kuhina. Keikkamuusikon töitä tehnyt Mäntyniemi vaihtoi alaa ja hänestä tuli taloon kehitysvammaisten ohjaaja.

Kohta alkoivat soittimet soida ja laulu raikua. Pian oli pystyssä myös iso kuoro, joka on esiintynyt jouluisin kirkoissa eri puolilla Pohjanmaata. Parhaimmillaan laulajia on ollut mukana viitisenkymmentä ja kuulijoita 700.

Kolme vuotta sitten Kultahiput-kuoro teki Joulun taikaa -äänitteen. Se lähetettiin lahjaksi presidentin rouvalle Jenni Haukiolle. Saatteeseen kirjoitettiin erään kuorolaisen harras toive: ”Saisimmepa esiintyä presidentille ja hänen rouvalleen.”

Unelmointi kannatta: Keikalle Kultarantaan

Unelmoiminti kannattaa. Viime keväänä presidentin kansliasta saapui ikimuistoinen kirje. Kuoro toivotettiin tervetulleeksi esiintymään kesällä presidenttiparille Kultarantaan.

Leif Mäntyniemi antoi toimintakeskuksen johtajien hoitaa kättelyt, mutta presidentti Sauli Niinistö etsi hänet kuorolaisten joukosta ja kiitti työstä kehitysvammaisten parissa.

‒ Esitimme kuusi laulua, joiden teemana oli satavuotias Suomi. Kuorolaisia oli mukana nelisenkymmentä.

”Avaa nyt se kirje!”

Viime viikolla toimintakeskuksen ohjaajat lukivat työpaikalla yhdessä Ilkka-lehteä. Siinä kerrottiin, että kutsut linnanjuhliin ovat lähteneet matkaan. Joku vitsaili, että mahtaako Leif saada postia.

Seuraavana päivänä yksi ohjaajista tuli juoksujalkaa postista työpaikalle. Hän oli niin tohkeissaan, että kaikki muut kirjeet olivat unohtuneet postiin.

‒ Kun hän sanoi, että presidentin kansliasta oli tullut minulle kirje, luulin, että se oli jekku. Kuoren päällä luki Leif Mäntyniemi ja Ramona Mäntyniemi. Polvissa tuntui vetelältä. Yksi ohjaaja karjui vieressä, että avaa nyt se kirje. Avasin kuoren ja olo tuntui epätodelliselta.

Myös vuonna 1968 suku sai ottaa vastaan samanlaisen kunnianosoituksen. Leif Mäntyniemen isovanhemmat Vihtori ja Alinda Grönstrand olivat ensimmäiset romanit, jotka saivat kutsun presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Jouluna ja joulukonserteissa juhlitaan Jeesuksen syntymää

Kun juhlat on juhlittu, Leif Mäntyniemi jatkaa kuoronsa kanssa jouluohjelmiston harjoittelua. Tänä vuonna kirkkokonsertit pidetään vielä Karijoella 13. joulukuuta ja Kurikassa 15. joulukuuta.

Yhteistyö seurakuntien kanssa on sujunut hyvin. Lippuja ei myydä eikä vuokraa peritä. Seurakunnan työntekijä puhuu konsertin lopussa lyhyesti.

Leif Mäntyniemi kokoaa biisilistan joulun ja kuoron henkeen sopivaksi.

‒ Kulkuset on bravuuri. Laulamme lisäksi ainakin Taivas sylissäni ja Sydämeeni joulun teen.

Melkein koko ohjelmisto koostuu hengellisistä lauluista.

‒ Olen elänyt lapsesta asti ympäristössä, jossa jouluna on juhlittu Jeesuksen syntymää. Usko Jumalaan on iso osa elämääni myös arjessa.

Kehitysvammaisten parissa työskenteleminen on Leif Mäntyniemen mielestä antoisaa. Hänellä on ollut kehitysvammainen sisko, joka on menehtynyt.

‒ Tunnen olevani kotonani kehitysvammaisten kanssa. Olen tehnyt monenlaista työtä, ja keikkamuusikkona meinasin ruveta haaveilemaan suurista lavoista. Nyt tuntuu siltä, että olen oikealla polulla.

Edellinen artikkeliSleyn selvitys kohuvihkimyksestä riitti piispoille – kielsivät kiertämästä kirkon päätöksiä
Seuraava artikkeliEnsi kertaa jaettava Uskontojournalismipalkinto Horisontti-ohjelman tekijöille

Ei näytettäviä viestejä