Kauneimmat Joululaulut -äänestyksessä annettiin yli 25 000 ääntä ja voiton vei Taivas sylissäni

Lähetysseuran Kauneimpien Joululaulujen 50-vuotisjuhlavuosi sai monet suomalaiset äänestämään suosikkijoululauluaan. Ääniä annettiin ennätyksellisen paljon: 25 267 kappaletta, eli yli 13 000 ääntä enemmän kuin edellisenä vuonna.

Voittajaksi nousi viime vuoden kakkospaikalta Carola Häggkvistin säveltämä ja Pia Perkiön suomeksi sanoittama Taivas sylissäni.

Sijoitustaan paransi myös Vexi Salmen ja Kassu Halosen Sydämeeni joulun teen -kappale, joka nousi nyt kakkoseksi edellisen äänestyksen kolmossijalta. Kolmanneksi tällä kertaa tuli Sakari Topeliuksen ja Otto Kotilaisen Varpunen jouluaamuna, joka vielä vuonna 2021 vei voiton.

Kärkikolmikon tuntumaan neljänneksi nousi Topeliuksen sanoittama ja Karl Collanin säveltämä Sylvian joululaulu sekä viidenneksi Pekka Simojoen Tulkoon joulu. Kappaleet ylsivät myös edellisessä äänestyksessä viiden suosituimman joululaulun joukkoon, mutta nyt niiden sijoitukset olivat vaihtaneet paikkoja.

Kärkiviisikon jälkeen äänimäärät putosivat selkeästi, mutta kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneet kappaleet ovat vuodesta toiseen pysytelleet pitkälti samoina.

Äänestäjien sydämiin näyttää löytäneen tiensä Anna-Mari Kaskisen ja Jiri Kurosen Jouluna he kaikki ovat täällä. Kappale on vielä melko tuore, mutta onnistui säilyttämään äänestyksessä kymmenennen paikkansa.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Edellinen artikkeliSuomen ortodoksinen kirkko selvittää syitä eropiikin taustalla – yksi niistä voi olla sota
Seuraava artikkeli”Leikkikää turistia kotikaupungissa” – Jyväskylän seurakunnan hautaus- ja puistopalveluiden työnjohtaja on myös tarinoita kertova matkailuopas

Ei näytettäviä viestejä