Karuja tutkimustuloksia Australian papeista

Tuore tutkimus kertoo, että monet Australian 3000 katolisesta papista suhtautuvat kriittisesti piispoihinsa ja lisäksi he myöntävät etteivät usko kaikkia keskeisiä kirkon opetuksia.

Tutkimusta johtaneen professorin mukaan pappeuden kriisi Australiassa liittyy enemmän ammatillisiin kuin pappiskutsumuksellisiin seikkoihin. Vaikka suurin osa vastanneista on mielestään kutsumusammatissa, niin silti he kokevat olevansa ylityöllistettyjä, huonosti johdettuja sekä arvioivat byrokratian ja hallinnon rajoittavan hengellistä työtään. Melkein puolet vastanneista piti piispojaan ”Roomaa mielistelevänä ryhmänä”.

Tulosten mukaan yli 70 prosenttia papeista ajatteli abortin olevan aina väärin ja että pappien selibaatin tulisi olla vapaaehtoinen. Useat ilmaisivat pettymystään siitä, että jotkut naimisissa olevat anglikaanipapit on viime vuosina hyväksytty katolisiksi papeiksi. Useat papit myönsivät heillä olleen pitkäaikaisia ja sitoutuneita suhteita naisiin.

Tutkimuskysely lähetettiin 1550 työssä olevalle ja 160 eläkkeelle siirtyneelle katoliselle papille. Tutkimusta, jonka vastausprosentti oli 32, täydennettiin vielä 50 haastattelulla kasvokkain.

.

Edellinen artikkeliPaastovinkki 27/40: Vietä tänään autoton päivä
Seuraava artikkeliTuusulan seurakuntaneuvosto näpäytti järjestöjä

Ei näytettäviä viestejä