Käräjäoikeus tuomitsi Sleyn maksamaan työntekijälleen 31 000 euroa laittomasta työsuhteen purkamisesta

Helsingin käräjäoikeuden 30.1. antaman päätöksen mukaan Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) on purkanut piirityöntekijänsä työsuhteen ilman laillista perustetta. Oikeus myös tuomitsi Sleyn maksamaan työntekijälle 31 000 euroa, johon sisältyy irtisanomisajan palkka ja oikeudenkäyntikulut.

Työsuhteen purkamisen taustalla oli pitkäaikaisen hengellisessä työssä olleen työntekijän ja Sleyn välille syntynyt epäluottamus. Sleyn tietoon oli eri lähteistä tullut, että työntekijä oli samaan aikaan toisen työnantajan palveluksessa. Työntekijä kiisti tämän virallisesti kolmeen otteeseen.

Työnantaja hankki kuitenkin työntekijän verotiedot, joista kävi ilmi huomattavasti Sleyn maksamaa palkkaa suuremmat ansiotulot. Selvisi, että työntekijä on työskentely neljän vuoden ajan sekä Sleyn piirisihteerinä että Lidl Oy:ssä, jossa pääosin yötöissä. Sley tulkitsi tämän niin poikkeukselliseksi asiaksi ja epäluottamuksen aiheeksi, että se purki piirityöntekijänsä työsuhteen viime vuoden helmikuussa.

Helsingin käräjäoikeus kuitenkin totesi, että työntekijän menettelyä ei kokonaisuudessaan arvioiden voida pitää niin moitittavana, että työsuhteen purkamiseen olisi ollut työsopimuslaissa tarkoitettu erittäin painava syy. Oikeuden mukaan pelkkää toista työsuhdetta koskevien virheellisten tietojen antamista ei voida pitää sellaisena menettelynä, joka oikeuttaisi purkamaan tai edes irtisanomaan työsuhteen.

Työntekijän vaatimaa korvausta alentavana seikkana käräjäoikeus kuitenkin otti huomioon työntekijän oman menettelyn ennen työsuhteen päättämistä eli virheellisen tiedon antamisen työnantajalle.

Sley ei aio valittaa päätöksestä

Sleyn hallintojohtaja Heikki Kymäläinen sanoo Kotimaa24:lle, että he kunnioittavat käräjäoikeuden päätöstä, joka perustuu työlainsäädäntöön.

– Mutta emme ole tyytyväisiä päätöksen, sillä olemme mielestämme toimineet oikein. Uskallan sanoa, että jos joku perehtyy oikeudenkäyntipapereihin, hän on kanssamme samaa mieltä. Ei voi olla niin, että työntekijä on samaan aikaan kahden työnantajan palveluksessa ja kieltää asian, kun sitä häneltä kysytään.

Kymäläinen sanoo, että Sley on pitkälti yksityisen tuen varassa toimiva herätysliike ja hengellistä työtä tekevä järjestö, jonka arvomaailmassa totuudellisuus on korkealla.

– Olemme ilmaisseet tyytymättömyytemme Helsingin käräjäoikeuden päätökseen, mutta emme koe mielekkääksi valittaa siitä hovioikeuteen. Haluamme nyt katsoa eteenpäin ja keskittyä muihin asioihin.

Kuva: Olli Seppälä. Sleyn Luther-kirkon ikkuna.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliFeministinen kirkko -liike Lauri Thurénille: Etuoikeutetun luoma teologia ei ole puolueetonta
Seuraava artikkeliKyrkans Tidning: Emerituspiispa ei nähnyt lukea – pyysi pastoraattia palkkaamaan valaistuskonsultin

Ei näytettäviä viestejä