Kansan­lähetys haluaa jatkaa työtä Venäjällä heti, kun se on mahdollista, sanoo idän­työn alue­koordinaattori Markus Aitamäki

Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys vietti viikonvaihteessa Idäntyön päiviä Kansanlähetysopistolla Hausjärven Ryttylässä.

”Ilosanoma uudelle sukupolvelle” –teema kokosi Ryttylään runsaat sata kuulijaa. Järjestäjien mukaan saman verran ihmisiä seurasi tapahtumaa etäyhteyksien kautta.

Ukrainan sota loi päivien ylle varjon. Ohjelma oli järjestäjien mukaan tehty ja sovittu jo ennen sodan alkua. Siinä korostuivat Inkerin kirkon tilanne sekä raamattutyö Moldovassa.

Myös Ukrainan tilannetta kuitenkin sivuttiin.

– Yritimme tuoda sitä sopivasti esille. Nykyinen tilanne on haasteellinen, kun ei voida varmasti sanoa, mitä tulevaisuus tuo ja kuinka sota Ukrainassa etenee, Kansanlähetyksen idäntyön aluekoordinaattori Markus Aitamäki kertoo.

Kansanlähetyksen lähetystyöntekijät kutsuttiin sodan alettua Venäjältä kotiin.

– Emme kuitenkaan kokeneet, että he olisivat olleet siellä vaarassa. Seuraamme tilannetta ja arvioimme, missä vaiheessa Venäjälle voidaan palata. On myös hyvin tärkeää osoittaa Inkerin kirkolle, että emme ole jättämässä työtä Venäjällä.

Kun tilanne idässä stabilisoituu, Kansanlähetys arvioi Aitamäen mukaan, mitä mahdollisuuksia sen lähetystyöntekijöillä on toimia Venäjällä ja tehdä matkoja Venäjälle.

– Matkustamista vaikeuttavat edelleen myös koronarajoitukset. Halu on jatkaa työtä Venäjällä heti, kun se on mahdollista.

Kansanlähetys on yksi kirkon virallisista lähetysjärjestöistä. Aitamäki kertoo, että järjestöllä on pitkä historia idäntyöstä.

– Ymmärtääkseni aivan Kansanlähetyksen perustamisesta asti työ Itä-Euroopassa on ollut tärkeää. Neuvostoliiton aikana työn keskiössä oli Raamattujen kuljettaminen Neuvostoliiton kristityille.

Inkerin kirkon edustajat eivät käyttäneet Ukrainasta ”sota”-sanaa

Kansanlähetyksen tärkein kumppani Venäjällä on Inkerin kirkko, jota järjestö on tukenut 1990-luvulta lähtien.

– Vielä kymmenen vuotta sitten Venäjällä oli yli kymmenen lähetystyöntekijäämme. Trendi on valitettavasti ollut laskeva. Venäjä ei ehkä ole ollut lähetystyön kohteena kovin houkutteleva vaihtoehto. Mutta haluamme jatkossakin olla mukana Inkerin kirkon työssä.

Inkerin kirkon piispa Ivan Laptev ja muita kirkon työntekijöitä oli tilaisuudessa mukana etäyhteyksin Pietarin lähellä sijaitsevasta Kelton koulutuskeskuksesta.

Piispa Laptev ja muut esittelivät striimauksen kautta kirkkonsa työtilannetta sekä monia aloja koskevia lähi- ja pitkän ajan suunnitelmia. Ukrainan tilanteesta ei juuri puhuttu, eikä ”sota”-sanaa Inkerin kirkon puheenvuoroissa käytetty.

Aitamäki ymmärtää tilannetta.

– Oma näkemykseni on, että Inkerin kirkko näkee tällä hetkellä tehtävänään olla ruokkimatta kahtiajakoa, joka kansan keskuudessa on selvästi näkyvissä. Kirkon johto haluaa seurakuntien työntekijöiden keskittyvän evankeliumin julistamiseen ja seurakuntalaisten palvelemiseen.

Paikalla Ryttylässä oli myös Inkerin kirkon emerituspiispa Aarre Kuukauppi. Hän käytti päivillä lauantaina lyhyehkön puheenvuoron, jossa hän viittasi kirkkonsa tulevaisuuden toimintastrategiaan ja seurakuntien elvyttämistoimiin.

Kansanlähetys on toimittanut apua Ukrainan pakolaisille

Venäjää tunteva Markus Aitamäki kertoo yrittäneensä selvittää, miten Ukrainan sota Venäjän kansan syvissä riveissä nähdään.

– Olen huomannut, että on selvästi niitä, jotka ovat sotaa vastaan, mutta myös niitä, jotka näkevät sen oikeutettuna. En kuitenkaan osaa arvioida, kumpaa mielipidettä esiintyy enemmän.

Ukrainasta puhuttiin myös päivien lounas- ja kahvipöydissä. Aitamäki arvioi, että idäntyön ystävienkin keskuudessa pahin järkytys sodan syttymisestä saattaa olla ohi. Asia herättää silti huolta.

– Erään saamani palautteen mukaan tapahtumassamme osattiin tuoda tilannetta rauhallisesti ja rauhoittavasti esille. On tärkeää, että sodasta ja sen herättämistä tunteista saa puhua.

Kansanlähetys on Aitamäen mukaan järjestänyt keräyksen, jonka avulla saatiin pian sodan alkamisen jälkeen toimitettua apua Ukrainan pakolaisille idäntyön yhteistyökumppanien kautta.

– Pian sodan syttymisen jälkeen saimme Venäjällä ja Ukrainassa työtä tekevien eri lähetysjärjestöjen kautta koottua nopeasti ryhmän, jossa voimme jakaa tietoa ja arvioita tilanteesta. Tällaisen kriisin keskellä myös eri kirkollisten toimijoiden on tärkeää tehdä yhteistyötä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Kansanlähetys haluaa jatkaa työtä Venäjällä heti, kun se on mahdollista, sanoo idäntyön aluekoordinaattori Markus Aitamäki

Edellinen artikkeliAnu Kiviranta oli Kuopion Alavassa seurakunta­nuori – nyt hänet valittiin seura­kunnan kirkko­herraksi
Seuraava artikkeliKolumni: Vielä jokin aika sitten kirkollis­kokouksessa tuntui, että suomettumista oli ilmassa

Ei näytettäviä viestejä