Kansalaisaloite: Kehitysvammaisten palvelut jätettävä kilpailutuksen ulkopuolelle

eikilpailutukselle

Ei kilpailutukselle on ensimmäinen kehitysvammaisten tekemä kansalaisaloite. Aloitteen tekijät Sami Helle ja Kari Aalto toimivat aktiivisesti kehitysvammaisten oikeuksia ajavassa Me itse -yhdistyksessä.

– Halpa hinta aiheuttaa kehitysvammaisille huonon elämän, Sami Helle sanoo.

– Kehitysvammaisille kuuluvat samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillekin ihmisille. Palvelujen kilpailuttaminen uhkaa niitä oikeuksia. Tavoitteenamme on nostaa nämä asiat julkiseen keskusteluun.

Nykyisellään Suomessa hankintalakia sovelletaan siten, että myös kehitysvammaisten asumis- ja muut palvelut pitää kilpailuttaa. Ensisijaisena kilpailuttamisperusteena pidetään hintaa. Kansallisesti valittu menettely johtaa kehitysvammaisten perusoikeuksien loukkaamiseen Suomessa.

Vammaispalvelulaki sekä sosiaalihuollon asiakaspalvelulaki velvoittaa viranomaisia kuulemaan palvelujen käyttäjiä ennen päätöksiä. Kilpailuttamismenettelyn noudattaminen kehitysvammaisten palvelujen järjestämisessä on kuitenkin johtanut toisenlaisiin tuloksiin.

Ei kilpailutukselle -kansalaisaloitteessa vaaditaan kehittämään lainsäädäntöä ja sen tulkintaa niin, että kehitysvammaisia syrjivä menettely loppuu. Myös EU:ssa valmisteilla oleva hankintadirektiivi ohjaa rajaamaan vammaispalvelujen kilpailuttamista. Kestävästi ja riittävästi järjestetyt asumis- ja tukipalvelut mahdollistaisivat kehitysvammaisten tasa-arvoisemman osallistumisen yhteiskuntaan ja myös työelämään.

– Minusta suomalaisia ihmisiä ei saa kilpailuttaa, ostaa eikä myydä. Me olemme samanlaisia ihmisiä kuin normaalitkin. Ja useat meistä pystyisivät tekemään samoja juttuja kuin normaalit ihmiset, sanoo Kari Aalto.

Kansalaisaloitteen pääsee allekirjoittamaan kampanjasivun www.eikilpailutukselle.com kautta. Kampanjaa voi seurata myös Facebookissa ja Twitterissä.

Edellinen artikkeli”Toivon kirjani estävän edes yhden hengellisen pahoinpitelyn”
Seuraava artikkeliKampin kappeliin Greenpeace-lakana

Ei näytettäviä viestejä