Kaksi kristillistä opiskelijajärjestöä jakaa kolehtituoton

Suomen Evankelisluterilainen Opiskelija- ja Koululaislähetys OPKO ja Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto jakavat vuonna 2015 kerätyn oppilaitos- ja nuorisotyön kolehdin.

Kirkkohallituksen päätöksen mukaisesti suomenkielisten hiippakuntien seurakunnissa kannettiin viime syys-marraskuussa kolehti oppilaitos- ja nuorisotyön eri järjestöille. Tuottoa tilitettiin kirkkohallitukselle 47 000 euroa.

Kolehdin tuotosta haki avustusta kaksi järjestöä. Kirkkohallituksen täysistunto päätti myöntää kolehdista OPKO:lle 29 000 euroa ja Suomen Kristilliselle Ylioppilasliitolle 18 000 euroa. Samat järjestöt jakoivat oppilaitos- ja nuorisotyön kolehdin myös viime vuonna.

OPKO keskittyy evankeliointiin, raamattupiireihin ja opiskelija- ja koulutustapahtumien järjestämiseen. Se toteuttaa myös englanninkielistä opiskelijatyötä ja julkaisee useita lehtiä.

Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto on ekumeenisesti ja kansainvälisesti suuntautunut opiskelijajärjestö. Se järjestää muun muassa uskontodialogisia tapahtumia ja julkaisee kahta lehteä.

Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliPiispa Munyika: Homosuhteista keskusteleminen ei ole Afrikassa tapana
Seuraava artikkeliSuurin potti kirkkohallituksen rakennusavustuksista Petäjäveden kirkon korjaukseen

Ei näytettäviä viestejä