”Kaikki tarpeellinen ei mahdu yhteen kurssiin”

Lukiokoulutuksen tuntijaon uudistamista valmistelleen työryhmän ehdotus vähentäisi uskonnonopetuksen pakollisia kursseja nykyisestä kolmesta yhteen.

Ehdotuksessa on kolme erillistä vaihtoehtoa, joissa kaikille opiskelijoille on yhteiset teemaopinnot. Suomen uskonnonopettajainliiton mukaan ehdotuksen korimalli heikentää reaaliaineiden asemaa.

– Yhden kurssin aikana ei ole mahdollista käydä läpi kaikkia oppisisältöjä, jotka kansalaistaitojen kannalta olisivat tärkeitä, sanoo liiton varapuheenjohtaja Outi Raunio-Hannula.

Suomen uskonnonopettajainliiton näkemyksen mukaan pakollisia kursseja pitäisi kattavan oppisisällön kannalta olla kolme eli maailmanuskonnot, uskontojen ja katsomusten etiikka sekä oma uskontoperinne.

Raunio-Hannula kritisoikin tuntijakoehdotusta väärästä järjestyksestä.

– Ehdotus ei mene kovin syvälle sisältöihin, vaikka tuntijakoa pitäisi suunnitella sisältö edellä. Pitäisi miettiä, mitkä ovat ne tiedot ja taidot, joita nuori tarvitsee jatko-opintoja ja elämää ajatellen.

Kaikkein pahin vaihtoehto uskonnonopetuksen kannalta olisi B, jossa myös valtakunnallisten valinnaisten kurssien määrä vähenisi.

– Tällöin edes valinnaisten kurssien avulla ei voida tarjota kaikkia tärkeitä sisältöjä.

Raunio-Hannula pohtii myös sitä, ovatko lukionuoret tarpeeksi kaukonäköisiä aineita valitessaan.

– Luotamme kyllä siihen, että nuoret ovat fiksuja, mutta monesti nuorena ei tule ajatelleeksi, mitä tietoja ja taitoja elämän varrella tulee tarvitsemaan.

Outi Rautio-Hannula arvelee, että tuntijakoehdotus tulee herättämään laajaa keskustelua.

– Me tuskin olemme ainoa aineenopettajien järjestö, joka tästä älähtää. Luotan kuitenkin siihen, että päättäjät ovat fiksuja, eikä ehdotus tällaisenaan mene läpi.

Lue myös: Tuntijakoehdotus vähentäisi uskonnonkursseja

Professori: Uskonnonopetuksen muutosehdotukset dramaattisia

Edellinen artikkeliJeesuksen ja joulupukin ihonväri rasismikohun keskiössä Yhdysvalloissa
Seuraava artikkeliJäsenensä kohtaava kirkko

Ei näytettäviä viestejä