Jyväskylän rippileirin korona-altistuksesta jatkotartuntoja – tapauksia nyt yhteensä seitsemän

Jyväskylän seurakunnan rippileirillä viime viikolla tapahtuneesta korona-altistuksesta on seurannut lisää tartuntoja leirillä olleille. Tämänhetkisen tiedon mukaan tartuntoja on yhteensä seitsemän, Jyväskylän seurakunta kertoo tiedotteessaan.

Jyväskylän seurakunta joutui keskeyttämään rippileirin työntekijän koronatartunnan vuoksi viime viikon tiistaina. Työntekijä sai flunssaoireita leirin ensimmäisenä yönä, ja hänet kotiutettiin heti aamulla. Positiivinen testitulos saatiin seuraavana yönä, minkä jälkeen leiri keskeytettiin ja kaikki siellä olleet asetettiin karanteeniin.

Kannonkosken Piispalassa järjestetyllä rippileirillä oli työntekijät ja isoset mukaan luettuna noin 40 ihmistä.

Leirin tulevaksi sunnuntaiksi suunniteltu konfirmaatio on peruttu. Osa nuorista käy rippikoulunsa loppuun kokonaan etänä, osa osallistuu myös viikonloppuleirille.

Osa keskeytetyn leirin nuorista on ilmoittanut halukkuutensa osallistua rippileireille, jotka seurakunta valmistautuu järjestämään joulun aikaan. Leirien järjestäminen harkitaan terveysviranomaisten kanssa.

Viime viikolla, syysloman aikaan, Jyväskylän seurakunta järjesti kaikkiaan 22 rippileiriä.

Lue myös:

Jyväskylän seurakunta keskeytti rippileirin työntekijän koronatartunnan takia

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeli50 000 nimeä täyteen – kansalaisaloitteessa vaaditaan Suomeen uutta aborttilakia
Seuraava artikkeliPiispat: Sateenkaaripareja vihkineitä pappeja saa rangaista, mutta seuraamuksissa on syytä ”harkita pidättyväisyyttä”

Ei näytettäviä viestejä