Juhana Pohjola vihitään Loimaalla Lähetys­hiippakunnan uudeksi piispaksi

Juhana Pohjola. Kuva: Janne Koskela

Pastori, teologian tohtori Juhana Pohjola, 49, vihitään sunnuntaina 1.8. Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan uudeksi piispaksi Loimaalla pidettävien Lähetyshiippakunnan kesäjuhlien yhteydessä.

Vihkimyksen toimittaa Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies avustajineen. Vihkimykseen osallistuvat Lähetyshiippakunnan sisarkirkkojen edustajina piispa Bengt Ådahl (Missionsprovinsen I Sverige), presidentti Matthew Harrison (Lutheran Church Missouri Synod), piispa Hanss Martins Jensons (Latvian luterilainen kirkko) ja piispa Thor Henrik With (Det evangelisk-lutherske stift i Norge).

Juhana Pohjola on toiminut Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaanina vuodesta 2013 lähtien. Hän menetti Suomen ev.lut. kirkon pappisviran 2014.

Pohjola pitää linjapuheensa kesäjuhlilla lauantaina 31.7. Samalla julkistetaan hänen kirjoittamansa ehtoollista käsittelevä kirja Herran ateria.

Juhana Pohjola on ollut mediahuomion kohteena saatuaan syytteen kiihottamisrikoksesta julkaistuaan päätoimittajana vuonna 2004 Päivi Räsäsen kirjoituksen Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi.

Vuonna 2013 perustettu Lähetyshiippakunta toimii itsenäisenä luterilaisena kirkkona Suomessa. Se ei kuitenkaan ole rekisteröitynyt uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Lähetyshiippakuntaan kuuluu neljäkymmentä seurakuntaa, joihin kuuluu noin 2200 jäsentä. Osa heistä on myös Suomen ev.lut. kirkon jäseniä.

Lähetyshiippakunnassa toimii 61 pastoria.

Lue myös:

Päivi Räsänen ja Juhana Pohjola varautuvat vuosien oikeus­taisteluun – "Viemme varmasti kaikki oikeus­asteet eteen­päin"

Podcast: Miksi luterilaiset kirkot tuppaavat hajoamaan, Juhana Pohjola?

Lähetyshiippakunta on kirkkoon pettyneiden kriittinen yhteisö