Jerusalemissa löytyi muinainen kaupunginpäällikön sinetti – tukee Raamatun kuvausta kaupungista

Jerusalemin vanhasta kaupungista on löydetty 2 700 vuotta vanha sinetti, jolla on yhteys Vanhan testamentin teksteihin. Savesta muotoillussa sinetissä olevan muinaisen hepreankielisen tekstin mukaan sinetti kuului Jerusalemin kaupunginpäällikölle.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun tällainen painokuva on löytynyt virallisissa kaivauksissa. Se tukee Raamatun kuvausta kaupunginpäällikön olemassaolosta Jerusalemissa 2 700 vuotta sitten, alueen kaivauksista vastaava arkeologi Shlomit Weksler-Bdolah kommentoi Times of Israel -lehden mukaan.

Raamatussa kaupunginpäällikköön viitataan kahdessa kohdin. Kaupunginpäällikkö Joosua mainitaan Toisessa Kuningasten kirjassa (23:8) ja Maaseja Toisessa Aikakirjassa (34:8). Kumpikin oli toimessaan Raamatun mukaan kuningas Josian hallintokaudella.

Sinetti löytyi arkeologien harjatessa ensimmäisen temppelin ajalta peräisin olevaa tomua noin sadan metrin päässä Itkumuurilta olevilla kaivauksilla. Alueella on tehty arkeologisia kaivauksia vuodesta 2005 lähtien.

Sinetillä on merkitystä poliittisessa tilanteessa, jossa Jerusalemin asemaa juutalaisten historiallisena pääkaupunkina on pyritty horjuttamaan.

Jerusalemin pormestari Nir Barkat totesikin sinetin nähdessään:

– On liikuttavaa saada tervehdys Jerusalemin ensimmäisen temppelin ajalta. Tämä osoittaa, että jo 2 700 vuotta siten Jerusalem, Israelin pääkaupunki, oli vahva ja keskeinen kaupunki.

Kuva: Olli Seppälä. Näkymä Jerusalemin vanhaan kaupunkiin.

Katso alta myös video löydöksestä.

Edellinen artikkeliLapsiArkki antaa vanhemmalle vapaaillan – ”Se oli ihanaa”
Seuraava artikkeliHiippakuntasihteeri Ari Tähkäpää: ”Kirkon nuorisotyö voisi tarjota digimaailman autokoulua”

Ei näytettäviä viestejä