Jehovan todistajien vapautus ase- ja siviilipalveluksesta siirtyy historiaan eduskunnan päätöksellä

Eduskunta päätti keskiviikkona lakimuutoksesta, jonka mukaan Jehovan todistajilla ei enää tulevaisuudessa ole automaattista vapautusta ase- tai siviilipalveluksesta.

Lakimuutoksen taustalla on vaatimus eri uskontokuntien edustajien tasavertaisesta kohtelusta. Jehovan todistajat ovat olleet ainoa ryhmä, joka on saanut vapautuksen sekä ase- että siviilipalveluksesta.

Helsingin hovioikeus totesi päätöksessään helmikuussa 2018, että ainoastaan Jehovan todistajien ase- ja siviilipalveluksesta vapauttaminen on vastoin perustuslain syrjintäkieltoa. Samalla hovioikeus vapautti vankeuteen tuomitun ja asiasta valittaneen totaalikieltäytyjän rangaistuksesta.

Jehovan todistajat saivat erityisaseman vuonna 1987 voimaan tuleen lain nojalla. Lain muuttamisesta on lainsäädäntötasolla keskusteltu ainakin vuodesta 2013. Professori Jukka Kekkonen
arvioi silloisen puolustusministerin Carl Haglundin (r.) aloitteesta lainsäädäntöä, joka koski Jehovan todistajien vapauttamista asevelvollisuuden suorittamisesta.

Eduskunnan nyt päättämä lakimuutos vaatii vielä tasavallan presidentin hyväksynnän.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Ehdotus etenee – hallitus esittää Jehovan todistajat asepalveluksesta vapauttavan lain kumoamista

Puolustusministeriön työryhmä: Ei enää vapautusta Jehovan todistajille ase- ja siviilipalveluksesta

Hovioikeus: Totaalikieltäytymisen hyväksyminen vain yhden uskonnon perusteella on syrjintää

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKirja: Kirkossa sukupuoliroolit ovat ahtaat, vaikka Kristus tuli kirkastusvuorella ulos kaapista
Seuraava artikkeliRuotsin kirkon uusin ennuste: Jäsenten osuus laskee alle 50 prosentin viimeistään vuonna 2025

Ei näytettäviä viestejä