Järjestöt uskovat suurlahjoittamisen kasvuun

Suomalaiset järjestöt uskovat vahvasti yksityisrahoituksen ja lahjoittamisen kasvuun. Asiasta on teettänyt tutkimuksen Yleishyödyllisten yhteisöjen yhteistyöverkosto Vastuullinen Lahjoittaminen ry (VaLa).

Taloustutkimus Oy:n toteuttaman tutkimuksen mukaan varainhankinnan ja lahjoittamisen kasvuun uskoo järjestöistä yli puolet. Suomalaisista 70 % tukee tai osallistuu yhdistystoimintaan tavalla tai toisella, tutkimuksessa todetaan. Joka viides lahjoittaja myös lisäisi tukeaan, jos siitä saisi verovähennyksen.

Vuosittain on myönnetty noin 800 rahankeräyslupaa ja keräysten kokonaistuotto on ollut reilusti yli 100 miljoonaa euroa.

– Suomessa on uskomaton potentiaali kasvattaa yksityistä varainhankintaa. Se edellyttää rohkeutta kasvattaa pyytämisen kulttuuria sekä ottaa uusia ja monipuolisia keräysmetodeja käyttöön, totesi varainhankinnan kouluttaja Tony Myers Helsingissä tiistaina järjestetyssä seminaarissa.

Edellinen artikkeliVoittonen vastaa: Vuosikokous ei ole valinnut naisia
Seuraava artikkeliSyrjintää vai ei – myös tätä käsiteltäneen Sley-messuista päätettäessä

Ei näytettäviä viestejä