Mäntsäläläinen Brayan Jääskeläinen, 13, nauttii kirkkojen tunnelmasta. Kirkossa vieraillessaan hän kysyy aina lupaa soittaa urkuja.
– Urut ovat usein ihan erilaisia. Niitä on erilaista soittaa ja äänet kuulostavat erilaisilta, siihen vaikuttaa kirkon akustiikkakin.
Kolumbiasta Suomeen aivan pienenä adoptoidun Brayanin ja hänen isovanhempiensa Torsti ja Liisa Jääskeläisen kesäiset kirkkovierailumatkat ovat olleet keskimäärin viikon kestäviä. He ovat kulkeneet eri puolilla Suomea.
– Joka reissulta löytyy se paras soittopaikka, Brayan kertoo.
Jääskeläinen tietää nuoresta iästään huolimatta paljon kirkoista ja niiden uruista Suomessa.
– Joillakin tunnetuilla kanttoreilla on omat nettisivut, jonne he kirjoittavat osan tiedoistaan.
Jääskeläisen innostus kirkkoja ja urkuja kohtaan on tuonut ilahduttavia käänteitä hänen elämäänsä. Poika oli alle kymmenenvuotias, kun hän sai tilaisuuden soittaa urkuja jouluaaton kirkkotapahtumassa Pukkilan kirkossa.
”Kun auto pysähtyy, poika syöksyy heti kirkkoon”
Isoäiti Liisa Jääskeläinen sanoo Brayanin olevan yhteisillä reissuilla erityisen valppaana, kun he kaartavat autolla kirkon pihaan.
– Pojalla on silloin hirveä into. Kun auto pysähtyy, hän syöksyy heti kirkkoon.
Kulunut kesä oli seitsemäs putkeen, kun kolmikko panosti kirkkovierailuihin. Jääskeläiset vierailivat Hämeen, Keski-Suomen ja Etelä-Karjalan kirkoissa.
– Tämä vuosi oli ensimmäinen, kun meillä oli jonkinlainen etukäteissuunnitelma, isoisä Torsti Jääskeläinen huomauttaa.
Aikaisempina vuosina Brayan ja hänen isovanhempansa valitsivat ajosuunnan enemmän tai vähemmän sattuman kaupalla.
– Pääasiassa olemme vierailleet näissä niin kutsutuissa tiekirkoissa, jotka ovat auki kesällä.
”Kirkossa on aina niin hieno tunnelma”
Brayan Jääskeläinen on kysynyt soittolupaa reilusta sadasta kirkosta. On joka kerta yllätys kirkkoon astuvalle kolmikolle, saako poika soittaa urkuja vai ei.
Soittoluvan saatuaan ja soittamaan päästessään Jääskeläinen vakuuttaa lähes poikkeuksetta sattumanvaraisesti valikoituneen kuulijakuntansa. Jotkut Jääskeläisen soittoa kuunnelleet ovat olleet hämmentyneitä, kun heille on selvinnyt soittajan ikä.
Brayanilla on urkujen luokse päästessään usein selvät sävelet sen suhteen, mitä hän soittaa.
– Joskus päätän etukäteen mitä soitan ja joskus soitan mitä mieleen tulee. Lempikappaleeni on ranskalainen Charles-Marie Widorin urkusinfonian finaali Toccata. Sen soitan aika lailla joka kirkossa, Jääskeläinen sanoo.
– Konevitsan kirkonkellot on Brayanin bravuuri, isoisä lisää ja antaa ymmärtää, että se on hänenkin suosikkinsa.
Soittamisen lisäksi Brayan Jääskeläinen nauttii kirkossa olemisesta.
– Kirkossa on aina niin hieno tunnelma.
Ooppera ja säveltäminen kiinnostavat nuorukaista
Kolumbiasta Suomeen muutaman kuukauden ikäisenä adoptoitu Brayan Jääskeläinen osoitti jo varhaisessa vaiheessa olevansa musiikillisesti erityisen lahjakas.
Mäntsälässä asuva poika oli neljävuotias, kun hän sai joululahjaksi pienille lapsille soveltuvan kosketinsoittimen. Brayanin vanhemmilla riitti ihmettelemistä, kun poika viritteli korvakuulolta ilmoille Johann Sebastian Bachin säveltämän urkuteoksen.
Isovanhemmatkin ihmettelivät, kun pieni poika kantoi mukanaan muovikassin täydeltä klassista musiikkia – kerta toisensa jälkeen.
– Ajattelin, että se villitys menee ohi, mutta eipä mennyt, isoäiti muistelee.
Pienestä pitäen klassista musiikkia laidasta laitaan kuunnellut Brayan Jääskeläinen nostaa esille kaksi säveltäjää.
– 1600-luvun lopusta 1900-luvun alkuun mahtui paljon legendaarisia säveltäjiä, kuten Mozart ja Beethoven.
Brayanin musiikkimieltymyksistä keskusteltaessa on syytä sivuta hänen suosimaansa taidemuotoa, jossa yhdistyvät musiikki ja näytelmä.
– Ooppera kiinnostaa ja paras näkemäni teos on Mozartin Taikahuilu.
Musiikki ei ole Brayan Jääskeläiselle lähtökohtaisesti työtä, vaan jotakin, joka kuuluu luonnostaan hänen elämäänsä. Soittamisen ja kuuntelemisen lisäksi hän kokee vetoa musiikin luomiseen.
– Olen tehnyt useita kymmeniä omia kappaleita. Tykkään säveltämisestä.
”Tiesin jo pienenä, että minusta tulee urkuri”
Jääskeläinen opiskelee pääaineenaan pianonsoittoa Porvoonseudun musiikkopistossa ja sivuaineena urkujen soittoa Länsi-Helsingin musiikkopistossa, jossa hänen opettajansa on urkuripedagogi Susanne Kujala.
Lahjakkaalle pojalle oli etsitty jo jonkin aikaa urkuriopettajaa, kunnes Jääskeläiset pääsivät Kujalan jäljille vieraillessaan viime vuonna Merikarvian isossa kirkossa Satakunnassa.
– Minusta tulee urkuri. Sanoin sen jo pienenä lapsena. Urkumusiikki on aina kiinnostanut minua, Brayan Jääskeläinen painottaa.
Kuva: Jouni Lampinen
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.