Isokyrö järjestää kilpailun herättäjäjuhlien tunnuskuvasta

Isonkyrön herättäjäjuhlat järjestää avoimen kilpailun juhlatunnuskuvasta. Tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa tunnuskuva herättäjäjuhlien tunnuslauseesta ”Silmäisi eteen, Jeesus”.

Juhlat pidetään Isossakyrössä heinäkuussa 2012.

Isonkyrön juhlien tunnuslause on peräisin Lars (Lauri) Stenbäckin sanoittamasta Siionin virrestä 169 (Virsikirjassa 288). Stenbäck oli virsirunoilija ja pappi, joka työskenteli Isossakyrössä kirkkoherrana 1800-luvun puolivälin jälkeen.

Herännäisyys on luterilaisen kirkon vanhimpia herätysliikkeitä. Herättäjäjuhlat ovat heränneiden eli körttien jokakesäinen suurtapahtuma, joka kerää noin 25 000 vierasta. Juhlaperinne on toistasataa vuotta vanha.

Isonkyrön herättäjäjuhlat järjestävät kunta, seurakunta ja Herättäjä-Yhdistys. Isokyrö isännöi juhlia ensimmäisen kerran.


Kilpailun säännöt

– Kilpailun sääntöjen mukaan tunnuskuva voi olla piirros, maalaus tai valokuva, mutta sen pohjana voi olla myös esimerkiksi lasi-, metalli-, puu-, kivi- tai huovutustyö. Tunnuskuvan on oltava monipuolisesti muokattavissa, jotta sitä voidaan käyttää erilaisissa painotuotteissa, kuten juhlaoppaassa, tarroissa, julisteissa ja lehti-ilmoituksissa.

– Loppusuoralle päässeille kilpailijoille on luvassa Herättäjä-Yhdistyksen tuotepalkintoja. Lopullisen valinnan juhlien tunnuskuvaksi tekee Isonkyrön herättäjäjuhlien juhlatoimikunta, jolla on oikeus muokata ja tyylitellä esitystä tekijän ja graafikon kanssa. Herättäjä-Yhdistys saa oikeuden käyttää tunnuskuvaa.

– Kilpailuaika päättyy maanantaina 21. maaliskuuta. Esitykset on lähetettävä kirjepostina Isonkyrön kirkkoherranvirastoon. Mukaan on liitettävä tekijän nimi ja yhteystiedot. Kirjekuoreen kirjoitetaan sana juhlatunnuskuva.

Edellinen artikkeliEija-Riitta Korhola: Jeesus kuuluisi nukkuvien puolueeseen?
Seuraava artikkeliMcDonalds laajensi hääbisnekseen

Ei näytettäviä viestejä