Irja Askolasta Vuoden nainen

Suomen liike- ja virkanaisten liitto on valinnut Vuoden naiseksi Helsingin piispa Irja Askolan.  Liitto katsoo että Askolan valinta on vahvistanut naisen asemaa kirkossa.

Suomen liike- ja virkanaisten liitto toteaa valintaperusteluissaan: ”Helsingin piispainvaali oli historiallinen – se rikkoi jälleen yhden lasikaton! Irja Askola eteni ensimmäisenä naisehdokkaana piispanvaalin toiselle ja ratkaisevalle vaalikierrokselle ja tuli valituksi Suomen ensimmäiseksi naispiispaksi. Suomen liike- ja virkanaisten liitto katsoo, että hänen valintansa Helsingin piispaksi vahvistaa naisten asemaa tällä muuten hyvin miehisellä alalla. Irja Askola on sanonut haluavansa lisätä kirkon avoimuutta ja puhua myös vaikeista keskusteluaiheista. Irja Askolan avarakatseisuus ja suvaitsevaisuus tulee esille hänen kyvyssään tulla toimeen jokaisen kanssa; hän näkee meissä kaikissa ihmisen.

Suomen liike- ja virkanaisten liitto on 80 vuotta vanha naisjärjestö, joka tunnetaan parhaiten siitä, että se nimeää vuosittain Vuoden naisen. Tämä perinne alkoi jo vuonna 1955. Vuoden naiseksi valitaan vuorovuosina tieteen alalla, virkauralla, liike-elämän eri sektoreilla tai yhteiskunnallisessa työssä erityisesti ansioitunut nainen.

Edellinen artikkeliKirkkohallitus nimitti uuden palvelukeskuksen johtajan
Seuraava artikkeliKirkko ja kaupunki hyllytti Ville Rannan pilapiirroksen

Ei näytettäviä viestejä